Hieno aamu taas kerran. Olen unohtanut mainita, että haahkakoiraat mouruavat edelleen. Erityisesti Ormskärin edustan porukka on puheliasta sakkia. Juha ja ukki kävivät aamupäivällä soutamalla Ormskärissä, ja oli ollut kuulemma hieno reissu ja hieno saari. Koululaiset tulivat lounaan jälkeen työhuoneelleni katsomaan maalauksiani, ja kertoilin lyhyesti mitä olen yrittänyt töihini maalata. Koulussa on tällä viikolla taas enemmän lapsia. Olivat pelanneet iltapäivällä kentällä pesistä ja Iida oli Juhan kertoman mukaan osunut pari kertaa hienosti palloon.
Juha yritti iltapäivällä ruokkia väsynyttä räystäspääskyä, joka kuitenkin kuoli. Tutkimme sitä varovasti. Ihmettelin linnun jalkoja. Ne ovat kynsiä lukuun ottamatta valkoisen pehmeän höyhennyksen peitossa. Sen jälkeen Kalle karjui tunnin, kun pesin pojan molemmat kädet, enkä vain toista, jolla oli koskenut lintua. Siinä pojassa on tahtoa!
Iltaviideltä Ukki ja mummu poistuivat Eeron kyydissä, ja lastasimme mukaan osan tavaroistamme. Soittelin Turkuun taidekauppaan, tilasin vielä akvarellipapereita, ja maksoin netissä, kun hotellinomistaja lupasi käväistä hakemassa ne tullessaan.
Kauhavirtuoosi mummu oli tehnyt ennen lähtöään päivälliseksi lihakeittoa ja vielä iltaruuaksi riisipuuron, jotka maistuivat koko joukolle.
Kävimme Kallen kanssa iltakävelyllä ja totesimme että majakan alapuolella oleva rupikonnalampi on nyt hiljentynyt. Poika istui olkapäilläni ja pohti samaa mitä useana iltana aiemmin: jos pää irtoaisi niin silloin kuolisi? Totesin, että niin varmaan kävisi ja olisin kyllä tosi surullinen. Kallelle elämän ja kuoleman raja on häilyvä ja olotilaa voi tarvittaessa sujuvasti vaihtaa: mutta sitten mä tulisin takaisin ja sitten äiti on taas iloinen.
Saaressa on nyt kaksi pientä chihuahuaa, ja koiranystävätyttö ei malta oikein olla sisällä vaan haluaisi jatkuvasti päivystää siltä varalta että koirat ovat ulkoilemassa.
Äitienpäiväiltana pesin lasten hampaita, ja otin myös hammaslangan käyttöön. Olin varomaton, ja yhtäkkiä kun käänsin selkäni, pienin ilmoitti itseensä tyytyväisesti: mä söin sen! Huh. Mietin mitä kaikkea sulamaton hammaslanka voi vatsassa aiheuttaa, voiko se tarttua johonkin ja harmittelin omaa varomattomuuttani. Lastenhoidossa tuntuu aina kulkevan olkapäillä joku huoli vitamiineistä, tautipöpöistä, muovitavaroista, säteilystä ja kaikesta siitä mistä kukaan ei nyt vielä osaa varottaa. Onneksi lanka seikkaili lopulta kehon läpi ja paikallistettiin iltapuuhilla ulostulleeksi.
Viimeinen saariviikkomme on alkanut. Nyt on luvattu lämpenevää: jännä nähdä ehdimmekö nähdä ensimmäiset hiirenkorvat koivuissa.
Äitienpäivä oli kostea ja sumuinen. Vesipisarat kimaltelivat helminä heinissä, oksissa ja pihan narsisseissa. Hieno ilma jäkäläretkelle. Lapset tekivät hiekkatiellä lätäköistä pikkupuroja.
Sain upeat äitienpäivälahjat: tyttö oli kasvattanut koulussa punaisen pelargonian, lapset yhdessä olivat tehneet helminauhan ja sain vielä korvakorutkin. Äitinä olo on kyllä huippukivaa!
Kävimme hotellilla syömässä paahtopaistia ja juhlapäivän kunniaksi oli kakkua tarjolla. Pääsin hierontaan ja vielä saunaankin.
Ensimmäiset räystäspääskyt ovat tulleet. Näin niitä useita Kaijasofian talolla. Lisäksi saareen on saapunut muutama sinirinta ja ruokokerttunen.
Saunassa keskimmäinen innostui uimaan meressä monta kertaa. Aika reipas poika.
Heräsin siihen kun Juha kiskoi varpaasta kello 6.40: majakalta on nähty kyhmyhaahka, haluanko lähteä bongaamaan? Unihiekka ei meinannut lähteä silmistä, mutta kömmin kuitenkin pyörän selkään, ja lähdin polkemaan majakalle. Siellä oli toistakymmentä lintumiestä ja -naista, ja pääsin kaukoputkella näkemään linnun. Lintu oli komea vanha koiras, ja kyhmy tosi hassun näköinen. Siellä se istuskeli luodolla muina miehinä tavallisten haahkojen joukossa.
Suuntasin isompien lasten kanssa Eivorille, joka lähti 8.30. Muistelin miten maaliskuun lopussa oli ollut erilaista, kun ryskytimme jäälauttojen keskellä, ja Nötössä väki jäi vielä jään reunalle. Alakerrassa tuli telkkarista lastenohjelmaa, ja kun palasin kannelta, kuulin miten lapset nauroivat katketakseen jollekin jutulle. Tulin ajatelleeksi, että ovat utöläistyneet kun ovat muuttuneet niin kovaäänisiksi. Utö-kirjassahan mainitaan puolitosissaan, että saarelaiset puhuvat perinteisesti kovaa, että ääni kantaa tuulen ja meren pauhun yli. Saa nähdä miten päästään taas kaupunkikuosiin.
Parin tunnin laivamatkan jälkeen olimme Aspössä. Muut koululaiset olivat meitä vastassa. Kiersimme luontopolkua parissa porukassa. Jopsu oli huippuinnostunut etsimään polun valkeita merkkiläiskiä ja johti joukkoamme. Luontopolun reitti kulkee hyvin erilaisissa ympäristöissä ja on paikoin vaikeakulkuinen. Korkealta kallion laelta näkyi horisontissa Utö, ja toisella puolella Aspön pieni kylä ja saarten takana vielä pienenpienenä poispäin puksuttava Eivor.
Koululaisille oli järjestetty tutustumista erätaitoihin. Niihin kuului laavun rakentaminen, nuotiopaikan kokoaminen rannan kivistä, sytykkeiden kerääminen, ja vuoleminen ja nuotion sytyttäminen ilman tulitikkuja. Kaikki onnistui ja pääsimme käristämään makkaraa, ruisleipiä ja omppuviipaleita. Erätaito-opetukseen kuului myös se, että nuotio poltetaan loppuun ja sammutetaan vielä hyvin. Sen jälkeen rantakivet palautetaan paikoilleen ja kaikki jäljet siivotaan niin hyvin, että seuraava kulkija ei tiedä paikalla mitään nuotiota olleenkaan. Opin samalla muitakin kiinnostavia seikkoja, kuten sen miten maastossa voi yöpyä ilman makuupussia käyttäen nuotiokivien lämpöä hyväksi. Lopuksi koululaiset pääsivät kokeilemaan vielä kalliokiipeilyä ja jyrkänteeltä laskeutumista köyden ja valjaiden avulla. Meidän eskarilainenkin uskalsi!
Sää ei lopulta kumminkaan ollut huono, vaan aika tyyni, ja vesisadekin yllätti vasta ihan loppumetreillä.
Paluumatkalla lueskelin Maria Suutalan kirjaa, johon on koottu vanhojen saaristolaisten tarinoita. Olen ennenkin selaillut sitä, mutta nyt tarinat upposivat uudella tavalla. Muutama valokuvakin jäi elävästi mieleen.
Juha oli meitä retkeläisiä vastassa, ja pääsimme vielä heti saunaan. Utössä oli kuulemma ollut hieno lintupäivä. Kahlaajia, kuten liroja oli muuttanut satamäärin.
Illalla tuli sumu.
Tuulta ja sadetta. Koillistuuli kovimmillaan puuskissa 18 metriä sekunnissa. Iidalla oli vapaapäivä, kun muut koululaiset olivat mantereella hammaslääkärissä. Puuhailimme piirrosten, askartelujen ja puuhakirjojen parissa. Iida kävi hakemassa teltan pihalta, kun se oli tuulessa ihan vinksallaan. Ulko- ovien avaamisessa oli vaikeuksia, kun tuuli osui oveen sopivasta kulmasta. Ruokinnalla käyviä muutamia lintuja oli kyllä hauska ja vähän säälittävääkin katsella. Kalalokkikin joutui korjailemaan asentoaan jatkuvasti, kun tuuli painoi sitä sivuun, ja västäräkki heittelehti ja tuuli pörrötti höyhenpukua. Puuhailin työhuoneella iltapäivällä ja illalla kylvetin poikia. Juha ja ukki kävivät Kaijasofialla hieronnassa. Leskenlehden kukat olivat supussa koko päivän. Auringonlasku oli poikkeuksellisen komea kun läntisen taivaanrannan yllä oli vain kapea pilvetön viiru, josta ilta-aurinko punersi kaiken.
Tyyntä ja auringonpaistetta. Koululainen juoksi innoissaan koululle, kun kaikkea jännää oli odotettavissa. Pojat taas potkivat palloa aamupäivän. Nuorin jaksaa samaa hommaa: täältä tulee tykki, maali, osu, tykki.
Kirjoittelimme aamupäivällä muutamia kortteja valmiiksi ja veimme postilaatikkoon. Posti kun lähtee perjantai-aamuna Eivorilla. Iltapäivällä Juha kävi keskimmäisen kanssa uudestaan bunkkeriretkellä, nyt oli taskulamput mukana, ja reissu oli kuulemma onnistunut. Olivat tehneet lumipallojakin. Takaisin tullessa Juha oli kuullut taivaalta kapustarintojen ääntä muttei löytänyt parvea. Hetken päästä paljastui, että Itäniityltä oli nähty, että parven mukana oli matkannut keräkurmitsa. Jäi siis harvinainen laji näkemättä. Neljän aikaan koululaiset kävivät vielä uimassa.
Iltakuudelta kävimme seuraamassa kun saaressa alkuviikon harjoitelleet tanssijat esittivät otteita tulevasta teoksestaan koreografi Satu Tuittilan johdolla. Tanssijat kertoivat hauskasti, miten olivat saaneet tehtäväkseen kiertää saarta, ja tehdä havaintoja. Mieleen oli jäänyt esimerkiksi lintu, joka oli lentänyt pehmeästi kiven yli sen muotoja mukaillen sekä mukulakiveys, sammalmatto, rantakivet ja rautatangot. Näistä ja muista lähtökohdista oli tulossa osa tulevaa teosta. Näimme tanssijoiden esittämänä tasapainon horjumista ja tanssillista kaatumista, jota olimme itsekin saaneet harjoitella edellisillan yleisötunnilla. Esityksestä jäi vahvimmin mieleen tanssijoiden pyörivä liike. Esitys tapahtui kotiseutuyhdistyksen talolla, johon mahtuu isokin joukko paikalle. Meitä katsojia oli parikymmentä, kun koko koulu ja vierailijaoppilaatkin olivat mukana. Iida tykkäsi selvästi erityisesti toisesta tanssijasta, joka oli ollut opettamassa koululuokkaa aiemmin, ja lähti näyttämään tanssijalle vielä koululaisten tekemiä kaatumisveistoksia, jotka olivat kuulemma kuivumassa koulun pihalla ilta-auringossa.
Kirjasto oli jälleen auki, ja palautimme suuren osan kirjoista, koska olemme täällä enää viikon. Ilmassa on jo vähän lähdön tuntua.
Säätiedotus lupaa huonompaa keliä lähipäiviksi, tuulta ja sadetta. Kiirehdimme siksi Juhan kanssa katsomaan auringonlaskua, kun isovanhemmat ovat lastenhoitoapuna.
Näimme hienosti, miten lähisaarten kallioiden muodot tulivat esiin ilta-auringossa, varjot pitenivät auringon laskiessa, valo punertui. Tiirojen siivet välkehtivät auringossa. Horisonttiviiva näytti hämmästyttävän suoralta: taiteilijalla on ollut vakaa käsi. Kun aurinko laski, taivaanranta värjäytyi oranssiksi, yläpuoliset muutamat pilvet keltaisiksi, ja etelän puoleiset pilvet vaaleanpunaisiksi. Juha olisi halunnut nähdä ihan punaisen ilta-auringon, jossa taivas lyö teräsbetonin voimalla tulta.
Heräsin viiden aikaan juomaan aamukahvia laiturille. Näitä aamuja tulee vielä ikävä!
Päivästä tuli aurinkoinen, tyyni ja lämmin (7astetta sääaseman mukaan). Pojat olivat taas aamupäivällä koulun pihalla savustushommissa, ja pääsivät tutkimaan kivinilkkaa kädestä pitäen. Juha näki kaloja käsitellessään puolestaan allihaahkan. Itse pyörin yhteen asti työhuoneella.
Iltapäivällä lähdin keskimmäisen kanssa pyöräretkelle. Kävimme etsimässä rupikonnia, ja tutkimme eteläkärjen bunkkereita. Yhdestä löytyi vieläkin iso kasa lunta. Katsastimme myös muutaman käärmekasapaikan ja totesimme että kaikki ovat jo hajaantuneet maastoon.
Kappelin vieressä kulkevaa hiekkatietä tepasteli pontevan näköisesti iso rupikonna. Meinasimme melkein ajaa sen päälle. Konna ei näyttänyt välittävän ollenkaan tarkkailustamme vaan jatkoi päättäväisesti tietä pitkin menoaan. Poika ehdotti hyvää maalausideaa: että maalaisin sen rupikonnan monena kuvana, että näkyisi se liike, kun konna liikkuu. Kävimme taas tarkistamassa myös majakan viereisen rupikonnalammen, kun aurinko paistoi niin, että tyynen pinnan läpi näkyi hyvin. Rupikonnien lisäksi näimme pari kookasta suursukeltajaa, ja yhden malluaisen. Paluumatkalla poika äkkäsi ihan saappaansa vieressä pikkuisen mutta ärhäkän oloisen kyyn. Punarinta istuskeli pyörän ohjaustangolla.
Illalla osallistuimme mummun kanssa modernin tanssin tuntiin, jota tanssitaiteilija piti saarelaisille. Muun joukko katseli samaan aikaan Puoli seitsemän ohjelmaa, jossa isä ja tyttö esiintyivät. Juha kertoi lintuharrastajan keväästä ja tyttö esitteli lintuhoitolaansa. Hauskinta tytöstä oli, kun paras kaveri oli soittanut heti ohjelman jälkeen ja sanonut: ”Iida sä olit upea!” Katselimme ohjelman ennen nukkumaan menoa vielä yökkäreissä Yle areenalta (viikon verran näkyvissä).
Saaressa havaittiin tänään uusina kevätlajeina sinirinta, rytikerttunen ja allihaahka.
Koulun tulevaisuus oli pitkään vaakalaudalla, mutta nyt näyttää hyvältä! Saareen on tulossa uusia oppilaita ensi syksynä. Tällä viikolla koulussa vietetään taideviikkoa. Siihen kuuluu tanssiharjoituksia ja kuvataidetta eri ammattilaisten johdolla. Koululaiset olivat vastassa, kun saareen tuli päivällä Eivorilla vierailijaoppilaita Korppoon koululta. Vierailijat ovat paikalla muutama päivän, ja viikonlopuksi on suunnitteilla retki Aspöseen.
Päivä oli välillä tihkusateinen, ja käytin sitä maalaamiseen. Pojat leikkivät uutterasti koko päivän ukilta tuliaisiksi saamillaan Bagugan- ammuksilla (kuminauhasta lentoon lähtevä tikan muotoinen mutta pehmeä härveli). Että voi riemua riittää leluista. Pienin kävi omansa kanssa nukkumaankin.
Kartoittelin vähän saaren melko vähiä lammikoita rupikonnien ja sammakoiden toivossa, ja sain muutaman vinkin hyvistä paikoista. Illansuussa kävimme nuorimman kanssa taas katselemassa varsinaisen rupikonnalammikon elämää. Päivällä yritin maalatakin rupikonnalammikkoa, mutta työstä tuli aika hassu, niin kuin tietenkin itse kohdekin on. Olen edelleen jatkanut akvarelli/guassimaalauksiani, mutta nyt niille on tulossa loppu, kun valkoinen väri olla loppumassa, mikä on vähän huono homma, jos haluaa maalata koirashaahkoja ja jäälauttoja! No, jatkan muilla matskuilla.
Maanantai oli hellepäivä, tyyni ja kaunis. Vietimme aamupäivää koulun rannassa savustaen tuoreita silakoita. Pojat olivat innokkaana apuna, kun silakoita pujotettiin roikkumaan savustusrautoihin. Välillä lapset kävivät koulun pihalla leikkimässä hiekkalaatikolla. Saaressa oli leikkikaverina myös 2-vuotias tyttö. Söimme lämpimiä kullanruskeita silakoita heti rannassa, ja lounaaksi lisää paistettuna. Keskimmäisen herkkua ovat paistetut pyrstöt.
Iltapäivällä nukuttelin pienintä, joka ei olisi malttanut jättää suurennuslasihommiaan. Ensimmäiset kimalaiset pörräsivät pihalla.
Neljän aikaan pääsimme Juhan kanssa meriretkelle opettajan ja hänen miehensä kanssa. Lapset eivät lähteneet, emmekä houkutelleet, kun retkestä oli tulossa pitkä. Meri oli tyyni, ilma kaunis, ja sellaisella säällä voi lähteä Utön eteläpuoleisille luodoille retkelle. Reissu oli huippuhieno. Meri oli lähes samanvärinen kuin taivas. Horisontissa ei näkynyt saaria, ja näytti siltä kuin olisimme saavuttamassa rajan johon maailma loppuu.
Näin isoimman allilauman, mitä ikinä olen nähnyt. Ensin koko joukko näytti tummalta, matalalta luodolta, tai mustalta matolta, sitten aloin tajuta, että siinä on tuhansia lintuja vieretysten vedessä. Parvi nousi lentoon oikeasta laidasta verkkaiseen tahtiin – vähän niin kuin matto alkaisi purkautua toisesta päästään. Näky oli mykistävä. Vedenpinta jäi väreilemään pienille poimuille tuhansien lintujen jäljiltä, ja siellä täällä kellui vaaleita höyheniä. Nyt kuulin myös allien laulua.
Rantauduimme huippuhienolle saarelle. Saarella on pieni kalastajamökki, mutta muuten se on lähinnä komean muotoista kalliota, jota peittää oranssinkeltainen jäkälä. Lähiluodolla köllötteli hylje, halli ilmeisesti. Ohi kulkenut suuri rahtilaiva sai sen pulahtamaan mereen, mutta puolen tunnin kuluttua se palasi jälleen samalle luodolle. Kauempana etelässä, aivan kiikareiden hahmotuskyvyn rajalla, näytti olevan paljonkin hylkeitä samalla luodolla.
Kiertelimme saaren itärantaa. Haahkanpesiä ei näkynyt ollenkaan, eikä muitakaan pesiä. Yksittäinen kyy luikerteli vastaan, mitenhän sekin on sinne meren keskelle päätynyt. Muutamassa kalliolammikossa näkyi sammakonkutua. Saaren itärannalla oli suuria pyöreitä kiviä (raaskin jättää ne kuitenkin paikalleen!). Söimme eväitä hyvällä näköalapaikalla. Erityisesti kahvi ja suklaa sopivat tunnelmaan loistavasti.
Lintuhavainnoista mainittakoon punarinta, leppälintu ja niittykirvinen. Juha oli erityisen innostunut heinikossa piilottelevasta pensassirkkalinnusta. Läheisellä luodolla vesirajassa tepasteli neljä merisirriä, päittemme päällä huutelivat tiirat. Merilokit ja selkälokit seisoskelivat saaren länsireunan kivikossa. Allien ja mustalintujen lisäksi vedessä uiskenteli tuhannen linnun koirashaahkalautta. Yksinäinen harmaahaikara lensi pohjoiseen Utön saarta kohti.
Pikkusirkku pyöri edelleen pihalla koko päivän. Olin työhuoneella aamupäivällä. Juha soitti puolen päivän aikaan bongaamaan avosettiä itäniitylle. Lähdin isompien lasten kanssa liikkeelle. Siellä oli väkeä ja valmiina putki, josta mustavalkean käyränokkaisen linnun pääsin näkemään. Voi sitä löytäjän, Jorma ”Tennari” Tenovuon riemua! Paluumatkalla vastaan tuli lyijykynän paksuinen eikä paljon pitempi kyy keskellä tietä. Katselimme lasten kanssa sen luikertelua tien reunaan. Kyllä se on hellyttävän pieni. Päivän mittaan vastaan luikerteli useita rantakäärmeitäkin, muutamat valtavan suuria. Päivä oli tyyni ja lämmin: lippiskeli, ja melkein t-paitakeli, vaikkakin meri kyllä hohkaa kylmää.
Pienin ei meinannut malttaa päiväunille. Keskimmäinen kirjoitti vessapaperirullasta ottamaansa pitkään liuskaan salaviestiä uutterasti tunnin ajan.
Iltapäivällä pääsin taas työhuoneelle. Päivän huippukokemus oli, kun Juha soitti viiden aikaan katsomaan rupikonnalammen menoa. Kävimme illalla vielä lasten kanssakin ihmettelemässä sitä. Kun lammikon vieressä malttoi istua hiljaa (ja kaikki malttoivat!), mustasta vedestä alkoi kohoilla pintaan rupikonnia. Joidenkin näki ensin uivan pinnan alla, toiset taas havaitsi vasta, kun silmäpari pulpahti pintaan. Konnien räpyläjalat kauhoivat tummaa vettä ja tarttuvat vesikasveihin, niiden silmät loistivat ilta-auringossa kultaisina. Useat konnat uivat pareittain, pienempi isomman selässä, osa oli jo laskenut mustat kutuhelmet. Joku rupikonna kurnuttikin piilossa.
Isommat lapset pääsivät opettajan ja hänen miehensä kanssa vielä iltaverkoille. Pienin raivostui asiasta, ja leppyi vasta paljon myöhemmin, kun pääsi tutkimaan suurennuslasilla ukin kenkiä.
Hieno vappupäivä. Aamu alkoi sumuisena, mutta muuttui pian aurinkoiseksi. Sanonta pilviverho väistyy sopi aamuun hyvin, kun puoli taivasta oli jo sinisenä, ja puolet vielä pilvien peitossa.
Juha huomasi aamukahviaikaan pihamaan ruusupuskassa pikkusirkun. Ehdimme molemmat nähdä sen hyvin, ennen kuin sirkku lensi pois. Lintu palasi kuitenkin uudelleen ruokinnalle, ja kaikki halukkaat pääsivät näkemään sen. Niinpä meillä olikin kunnioitettava määrä pitkiä putkia päivän mittaan pihamaalla. Kutsuimme linnusta kiinnostuneita katsomaan lintua myös sisäkautta, ja päädyimme käyttämään toista ovea kulkureittinä. Pikkusirkun lisäksi piharuokinnallemme ilmaantui kello 16.00 myös keltahemppo. Laji on havaittu aiemmin saaressa vain kuusi kertaa.
Ruokinnallamme ihailin myös päivän mittaan kahta leppälintukoirasta ja rautiaista. Saaressa oli tänään paljon lintuja, mutta itse en retkeillyt juurikaan hotelliniemen ulkopuolella. Lintuharrastajat hyrisivät illalla tyytyväisyydestä hienon lintupäivän jälkeen.
Haahkakoiraita pyörii nyt poikamiesporukoina luodoilla ja saarten rannoilla täplittämässä merta. Lennossa näkyy koirasparvia. Muutama naaras näkyy siellä täällä mutta ilmeisesti pesintä on jo hyvässä vauhdissa. Nyt pitää varoa rannoilla kävelyä, ettei tule pelotelleeksi haahkoja pesiltään.
Työhuoneella olen työskennellyt saman kankaan kanssa pitempään. Nyt päätin lopulta leikata sen pienemmäksi. Helpottaa! Tuntuu että saan sen paremmin hallintaan. Tykkään siitä, että värejä kuultaa toisten läpi. Yritin maalata sumua. Katsotaan miten käy. Nyt öljytyön täytyy kuivua pari päivää.
Isommat lapset olivat iltapäivällä koululla istuttamassa valkosipuleita. Me pääsimme saunaan, ja kävimme uimassa pari kertaa. Illalla kävimme vielä koululla syömässä munkkeja. Aikuisetkin saivat monta, vaikka ne olivatkin oikeastaan valkosipuleiden istutuspalkkaa.
Puhelimme jotain tytön kouluinnosta. Keskimmäinen lapsista innostui kehumaan opettajalle, että osaa hänkin jo kirjoittaa kirjaimia: ainakin U, K, I, A, J, O ja H. Ja sitten hän osaa kirjoittaa jo useita nimiäkin, kuten omansa, ja isosiskon ja ukin. Ja osaa hän kirjoittaa Juhakin: Se kirjoitetaan niin että ensin tulee ii, sitten äs ja sitten taas ii. Niin helppoa.
