Heräsin viideltä pienimmän painajaiseen, joka meni onneksi pian ohi. Kävin pihalla katsomassa pastellisävyistä aamua. Hotellin ruokasalissa näkyi valoja. Ilmeisesti lähtijöille oli aamupalaa tarjolla. Vähitellen alkoi näkyä Eivorille menijöitä, laiva lähtee perjantaiaamuisin klo 5.45.
Juhakin heräsi ja huomasi pian, että tietokone oli sammunut, vaikka oli jätetty yöksi raksuttamaan kuvien siirtoa varten. Aamupaniikkia oli ilmassa, kun ulkoinen kovalevy verbatim ei pihahtanutkaan. Myöhemmin selvisi, että ilmeisesti on tapahtunut seuraavaa. Olimme asentaneet koneen tekemään yöllä varmuuskopioita kuvista ulkoiselle kovalevylle. Yöllä saaren yli lipui ukkosrintama ja sen seurauksena tuli sähkökatkos. Ulkoisen kovalevyn lisäksi hajosi yksi tietokoneen USB-porteista ja ilmeisesti viimeisen päivän kuvat. Onneksi Juha oli tehnyt toisenkin varmuuskopion aiemmista kuvistamme, ja onneksi saatiin tallennettua sinne myös nämä täällä kuvatut. Mantereelta on tulossa toinen kovalevy.
Luontokuvaajat kertoivat päivän mittaan tarinoita siitä, mitä kaikkea tietokonehäikkää heille on sattunut digiaikana. Eräs kertoi tallentavansa nykyään kaiken kolmeen eri paikkaan. Juha osoitti yllättävää mielentyyneyttä hallitessaan hermonsa siinäkin vaiheessa aamuviideltä, kun tuhojen laajuus ei ollut vielä selvillä. Päivää kului tietokonevirityksessä, yritin myös käydä tiedostoja läpi ja poistaa turhia kuvia, että koneelle tulee lisää tilaa.
Aamu oli hieno: aurinkoa, ja kuitenkin jonkinlainen sumuverho päällä. Tyllien huuto kuului avonaisesta ovesta, yritin kuvata rautiaista, mutta se lähti aina karkuun. Ruokinnallamme kävi uusi laji, leppälintu. Päivällä kävin poikien kanssa kaupalla, ja söimme jätskit. Samalla näin vihdoin kevään ensimmäisen tiiran.
Iltapäivän vietin työhuoneella. Illalla leikimme lasten kanssa vapun kunniaksi ilmapalloilla, joita isovanhemmat toivat saareen.
Kun lapset olivat menneet nukkumaan, istuimme pari tuntia pihalla sumussa ja tihkusateessa yhdessä muutaman muun lintuharrastajan kanssa. Katselimme sataman ja majakan valoja ja kuuntelimme taustalla kuuluvaa meren tasaista kohinaa. Kun tihkusade lakkasi joskus iltayhdentoista jälkeen, alkoi taivaalta kuulua yömuuttajien ääniä. Äänet ovat vaikeita: tunnistin vain muutaman, mutta lintuharrastajat pystyivät tuntemaan suurimman osan. Suurin osa äänistä oli laulurastaiden tiksahduksia ja punakylkirastaiden sirahduksia, joukossa muutamia kulorastaiden rutinoita. Muutolla oli myös punarintoja, rantasipejä ja valkovikloja. Välillä kuului joitain ääniä, joita kukaan ei oikein tuntenut. Muuttajien äänet sekoittuivat erikoisesti tyllien huutoihin. Tyllit huutelivat kummallisesti lähes varpuspöllömäisiä vihellyksiä.
Oli hieno kokemus tuntea että päittemme yläpuolella, aivan pimeällä taivaalla, kulkee valtava määrä lintuja määrätietoisesti pohjoiseen päin. Yö oli lämmin, mutta tosi pimeä, kun ei näkynyt kuuta eikä tähtiä. Saaren valoja ylittäessään linnut päästelivät muutamia yhteysääniä ennen kuin jatkoivat matkaa. Mietimme yöllä, että kun suurin osa muuttolinnuistamme muuttaa yöllä, niin varmaan muutossa on vielä paljon selvittämätöntä. Pohdiskelimme vähän aikaa, miten tutkakuvia voisi yhdistää äänihavaintoihin, tai mitä muita keinoja voisi olla yömuuton tarkempaan havainnointiin, mutta emme päässeet mihinkään hyvään ratkaisuun. Muutto vaimeni puoli yhden maissa, ja yhden aikaan päätimme mennä nukkumaan.
Aamu alkoi sumuisena ja tihkusateisena. Koululainen lähti kouluun täynnä oppimisen intoa. Touhusimme poikien kanssa hommia pihapiirissä. Pienin on erikoistunut juoksemaan ulos vähissä vaatteissa tai vaatteitta muutaman kerran päivässä, kun äidin silmä välttää. Joimme aamupäivällä pihalla hunajateetä, ja kahdeltatoista söimme hotellilla lounasta koululaisten kanssa. Päiväuniaikaan kirjoitin Ava-näyttelyn lehdistötiedotetta.
Iltapäivällä saareen saapui Eivorilla aika lailla lintuharrastajia, ja ukki ja mummu. Harrastajien ensimmäinen kohde oli sepelrastas, ja oli hauska katsella sitä putkien määrää, joka kohdistui samaan mättääseen. Myös jälleen esille tullut lehtopöllö kiinnosti väkeä.
Varsinaiset lintuharvinaisuudet ovat tänä keväänä kiertäneet saaren. Jurmosta on huhtikuun mittaan kuulunut havaintoja mm. isohaarahaukasta, avosetista, sitruunavästäräkistä, mustapäätaskusta ja harjalinnusta, mutta ilmeisesti linnut eivät ole muuttaneet Utön kautta, tai sitten ovat menneet salaa. Harvinaisuuksien puuttuminen ei minua kyllä harmita, mutta toisaalta täällä ei nyt ole näkynyt muutamia aktiivibongareita, jotka syksyllä ilmaantuivat tasaisen varmasti harvinaisuuksien perässä saareen.
Ensimmäiset Afrikassa talvehtineet hyönteissyöjät ovat siis alkaneet jo saapua. Saaressa on nähty toistaiseksi ainakin pajulintu, mustapää- ja hernekerttu sekä leppälintu ja kivitasku. Minä näin itselleni kevään ensimmäisen kirjosiepon lammasaitauksen kulmalla. Ihmettelin myös lepän norkkojen kaunista väriä. Illalla kirjasto oli auki kello 18-20, ja ehdimme käydä siellä sinä aikana ainakin neljä kertaa eri kokoonpanoilla.
Iltakymmeneltä lasten nukahdettua lähdin pimeäretkelle saareen etsimään rupikonnia. Tällä kertaa olin varustautunut otsalampulla, koska katulamput eivät palaneet. Ilta oli pimeä, taivas pilvessä eikä kuuta näkynyt. Kävelin helikopterikentän tuntumaan ja vähän eteenpäin eteläkärkeä kohti. Majakan valot näkyivät selkeinä kiiloina, jotka viuhahtivat tasaisesti kahden sarjoissa pääni yli. Kauempana merellä kulkeville laivoille ne näkyvät valon välähdyksinä. Meren pauhu kuului kovana lähes koko matkan, ja ilma oli sen verran kylmä, että otsalampun valossa näkyi miten hengitys höyrysi. Matkalla vastaan tuli seitsemän rupikonnaa, ensimmäinen heti hotellin päärakennuksen edessä. Ne ovat hassun näköisiä mönkiessään varjossa äänettömästi eteenpäin. Nämä isot rupikonnat eivät pompi, vaan kävelevät, ja niiden vatsa näyttää viistävän maata. Yleensä ne pysähtyvät liikkumattomiksi, kun otsalampun valokiila osuu niihin, mutta jatkavat sitten kylmänkankeaa menoaan.
Aamut ovat hienoimpia. On hauskaa juoda aamukahvia ja katsella pihalle, satamaan ja merelle. Toisinaan puen villapaidan yöpuvun päälle, ja menen pihalle haistelemaan säätä. Yleensä Jopsu herää ensimmäisenä ja kömpii tukka pystyssä syliin. Toisaalta menetän hienot auringonnousut. Jos olisin todella kova lintuharrastaja, niin tämä olisi raskasta aikaa. Syksyllä on paljon helpompi jaksaa koko valoisa aika. Aamulla tapahtuu, ja silloin pitäisi olla pelipaikalla.
Päivä oli varmaan kevään toistaiseksi lämpimin. Puuhailimme poikien kanssa aamupäivällä lähirannassa. Pojat innostuivat keräämään rannasta roskia muovipusseihin. Saimmekin kasaan kolme kassia, ja teimme samalla muutamia löytöjä. Satamalahdella pyöri alus jonka arvelemme ruopanneen pohjaa. Ongimme hetken aikaa laiturilla, mutta saalista ei tullut. Pihapolulla oli valtavan kokoinen rantakäärme.
Olohuoneen ovi oli auki koko päivän, ja pääsimme käyttämään sormikkaita, ja lippiksiä. Meri hohkasi kylmänä, mutta kalliot olivat jo lämpimät. Hiekkakentällä kasvaa jo satoja leskenlehtiä.
Isoin tuli innoissaan koulusta. Äiti mä kirjoitin itse tähän vihkoon! Sitten leikittiin koulua koko iltapäivä, ja vielä illalla yöpuvussakin. Isä ja äiti olisivat halunneet olla ulkona, ja toivoivat jälki-istuntoa tai välituntia, mutta opettaja pysyi tiukkana. Viisivuotias oli hyvä oppilas ja jaksoi keskittyä värityshommiin hienosti. Siinä vaiheessa kun nuorin oppilas riisui itsensä nakupelleksi, huuteli ”hiljaa rivissä” ja alkoi piirtää tussilla käteen, totesimme yhteisesti, että ei ole poika vielä koulukelpoinen.
Sepelrastas oli ensimmäinen lintu jonka näin kun kurkistin pihalle. Räppäsin yhden kuvan ikkunan läpi, ja sitten lintu lensi kauemmas. Se on kuulemma yleensä arka, mutta tämä lintu viihtyi hotellin pihapiirissä koko päivän. Myöhemmin oli hauska katsella ikkunasta, kun luontokuvaajat kuvasivat sitä sitkeästi tuntikaupalla hiekkakentän eri laidoilla.
Kevät on harpannut yhtäkkiä paljon eteenpäin. Hyönteissyöjiäkin on tullut. Muutama leppälintu, mustapääkerttu, hernekerttu ja pajulintu.
Poikien aamu oli riitaisa. Juha lähti keskimmäisen kanssa retkeilemään pähkinäeväiden kanssa. Yritin saada ulos nuorinta, joka ilmoitti pontevasti: Mä inhoon ulkona oloa. Äitiä poltteli päästä ulos haistelemaan kevättuulia, mutta pienin viritteli päättävästi legoautoleikkiä, ja värväsi äitiä rakentamaan autotalleja. No, ainakin oli rauhallista. Vaikka kirjoittelen tässä blogissa luontohavaintoja, niin totuus on tietenkin se, että yleensä suuren osa valoisasta ajasta säntäillen lasten perässä, puen ja riisun ja pyörin ympäri asuntoa etsiskellen tavaroita, hanskoja, vaatteita, aurinkorasvaa, lintukirjaa. Ihan näitä tavallisia hommia.
Kuunari Helena oli lähtenyt aamulla, ja yhden aikaan Eivor saapui satamaan tuoden saareen uutta väkeä. Pojat seisoivat hotellin edessä katulampun alla, ja osoittelivat saareen tulijoita kepeillä. Seisoin vieressä ajatuksissani, enkä heti tajunnut hommaa. Jess, osui, kuoli! Vähän tyly alku saareentulijoille. Keskustelimme vähän aiheesta saako vieraita ihmisiä ampua leikistikään. Eivor lähti heti yhden jälkeen paluumatkalle, ja olimme vilkuttamassa kavereillemme rannassa.
Olemme nyt olleet saaressa kuukauden. Kuukaudessa on tapahtunut valtavasti. Kun tulimme, meri oli osin jäässä, ja Ormskäriin pääsi kävelemään. Tiet olivat lumen peitossa, ja notkelmissa lunta oli niin paljon, että tyttökin vajosi kerran kainaloita myöten hankeen. Nyt lunta on enää pieninä laikkuina varjopaikoissa. Tänä aikana käärmeet ovat heränneet horroksestaan, kerääntyneet kevätkasoihin keräämään auringon lämpöä ja parittelemaan, ja ensimmäiset ovat jo lähteneet kasoista levittäytymään saareen. Aikaisimmat rupikonnat ovat myös lähteneet liikkeelle. Niitä tosin on näkynyt vain muutama.
Ensimmäiset haahkat olivat jo saapuneet kun tulimme. Tänä aikana ne ovat uineet aluksi haahkalauttoina jäälauttojen keskellä kauempana ulkomerellä, siirtyneet vähitellen lähemmän saaria, alkaneet uida pareittain rannan tuntumassa (vaikka itse pariutuminen on tutkijoiden mukaan tapahtunut jo talvehtimisalueella), ja alkaneet katsastaa hyviä pesimäpaikkoja. Uskaliaimmat haahkanaaraat munivat muutama päivä sitten.
Nokkosperhoset ja neitoperhoset ovat nyt liikkeellä, yhtenä päivänä luulin nähneeni suruvaipankin. Aurinkoisten kukkapenkkien ensimmäiset kukat ovat kukassa. Leskenlehtiä näkyy aurinkomättäillä kymmenittäin. Tyttö huomasi juuri että hiekkaan tekemässään kauraviljelmässäkin näkyy versoja. Osa kevätmuuttajista on jo mennyt eteenpäin. Sarvipöllöjä ja mustavariksia ei ole näkynyt enää aikoihin. Mustakurkku-uikut ovat saapuneet tutulle saunalahdelle uhkarohkeissa pesimäpuuhissa, kottaraiset ovat asuttaneet lammasaitauksen pöntöt, hautominen lienee käynnissä. Ensimmäisiä tiiroja on nähty.
Huomaan kevään etenemisen vauhdin siitäkin, että kaikki ne kuvat, joita olen pitänyt hyvinä ja ajatellut jättää varastoon, että voin käyttää jossain myöhemmässä blogissa kuvituksena, jäänevät myös käyttämättä, kun maisema on muuttunut niin nopeasti. Kuvia katsellessani huomasin, että tytön etuhampaat ovat kuukaudessa kasvaneet sen verran että hymy on muuttunut. Ja kaikkien lasten tukat (parturisakset tulossa mummun mukana ylihuomenna) ovat kasvaneet.
Tyttö tuli koulusta ja toi äidille huippuhienon laukun, jonka oli itse tehnyt. Jess! Sain myös mieleenpainuvan puhelun minulle ennestään tuntemattomalta mieheltä, joka oli juuri käynyt Ympäristökeskuksessa katsomassa Kalevala aiheista näyttelyäni, ja halusi puhua yhdestä häneen vaikuttaneesta taulusta.
Iltaviideltä lähdin kahden vanhimman lapsen kanssa opettajan virittämälle veneretkelle Ormskäriin. Ajoimme pienen lenkin ennen saareen menoa. Meri oli tyyni, valo upea ja haahkat lentelivät vettä pitkin. Kauempana kaarteli merikotka. Rantauduimme ja viritimme onget. Yritimme siikaa. Keskimmäinen sai käyttää lahjaksi saamaansa uutta vapaa. Jätimme onget onkimaan itsekseen, ja lähdimme retkeilemään saareen. 
Armeijan vanhat tiet auttoivat saaressa liikkumista. Löysimme kaikkea jännää: käärmeen luurangon, mahdollisen piisamin pesän, sulat hattuihin, erikoisia sammalkekoja, valtavan kokoisia pajunkissoja. Vaikka yritimme liikkua hiljaa, muutama haahkamamma lähti pesältään. Yhtä tarkastelimme lähempää. Siinä oli viisi munaa. Lapset ihmettelivät haahkan kakan hajua. Joimme kaakaot loistavassa kohdassa sisälahdella, jossa merihanhet ja haahkat uiskentelivat ja aurinko paistoi. Läheisellä kalliolla haahkapariskunta nautti myös ilta- auringosta ihmeellisen jyrkässä paikassa. Kalansaalis oli nolla, mutta tästähän onkikausi vasta alkaa.
Illalla tyttö, joka oli kiukutellut päivällä, suri yllättäen, että ei halua, että äiti kuolee ennen häntä. Muistin itse hetkessä kesäisen päivän Suomusjärvellä. Makaan huovalla aurinko paistaa, ja silloin välähdyksenomaisesti tajuan, että isä ja äiti kuolevat joskus.
Juha ja Iida lähtivät aamulla seitsemän jälkeen avuksi silakkaverkoille. Iida oli ollut innoissaan, ja pompannut tarmokkaasti pystyyn. Tyttö jatkoi suoraan verkoilta saaliin kanssa verkonselvitykseen ja siitä sääaseman kierroksen kautta koulutunneille. Saaliina oli seitsemän kiloa silakoita ja kaksi härkäsimppua. Pienessä saaressa toimii hauska yhteistyö. Saimme paistettuja silakoita hotellilla lounasaikaan.
Pihan edessä olevalla hiekkakentällä tepasteli lounasaikaan useita tyllejä. Ne ovat hassun näköisiä, kun näyttävät niin pullukoilta seistessään, ja siroilta lentäessään. Tyllit ajoivat toisiaan pois ja huutelivat, kun menimme syömään.
Iltapäivällä pienimmän päiväuniaikaan siivoilimme ja heitimme keskimmäisen kanssa tikkaa pihalla. Harjoittelimme vähän myös kaukoputken käyttöä, mutta se näyttää olevan vielä yllättävän hankalaa.
Koululaiset olivat iltapäivällä käyneet katsomassa punamultamaalinkeittoa, joka oli ollut kuulemma tosi hauskaa (kts.utonkoulu.wordpress.com/). Annamme isoimman jo liikkua saarella itsenäisesti, kunhan ollaan sovittu, mihin menee. Rannalle ei saa mennä, eikä kivikoihin. Syksyllä ei ollut puhettakaan yksin liikkumisesta. Silloin oli niin paljon pimeämpääkin iltaisin.
Taivas oli tänään erikoisten pilvien peitossa. Katselimme poikien kanssa illalla, miten lentokone lensi pilvien yläpuolella ja pohdiskelimme miltä pilvet näyttävät ylhäältäpäin.
Kirjaston kulmalla nähtiin taas tänään lehtopöllö. Mustarastaat varoittelivat illalla. Haahkoja näkyy nyt ihan satamassakin, ja ensimmäiset munat on kuulemma jo munittu. Punarintoja näytti olleen enemmän kuin aiemmin ja Juha kertoi, että niillä oli kevään paras päivä, saaressa piipahti mahdollisesti jopa tuhat lintua. Iltapäivällä satamaan saapui 38,5- metrinen Kuunari Helena, jota kävimme ihmettelemässä pariin kertaan.
Illalla talon kulmalla oli rupikonna, isot lapset katselivat sitä, mutta itse en vieläkään nähnyt sitä. Olin lukemassa pojille iltasatua: uutta löytöämme Utön kirjastosta, Kippari Kippolaa, joka on nyt suursuosikki.
Piilokojussa aamukahvin juonnissa kannattaa olla tarkkana!
Heräsin 5.40, keitin kahvit termariin, tein juustosämpylän evääksi ja hyppäsin pyörän selkään. Olin jo ennen kuutta piilokojulla. Aurinko oli juuri kohonnut vastarannan luodon ylle punaisena pallona. Se sai rannan rakkolevävallin loistamaan oranssina. Aamu oli hieno. Olin etukäteen toivonut saavani parempia kuvia lapasorsista. Nyt toinen pari uiskenteli ja rantautui aivan piilokojun eteen. Kuvasin useita satoja ruutuja. Digiaika on tässä mielessä hauskaa! Ensin kuvasin lintuja kauempaa, sitten lisää kun ne uivat lähemmäs, siirtyivät kivikkoon ja rantalammikkoon ruokailemaan. Toinen lapasorsapari puhdisteli höyhenpeitettään kauempana vasemmalla. Lapasorsien lisäksi rannalla tepasteli muutama tylli, punajalkaviklo ja västäräkki.
Seitsemän aikaan ajattelin, että tilanne on hallinnassa, ja linnut jo hyvin kuvattu. On aamukahvin aika. Jos olisin tuntenut lapasorsien elämää tarkemmin olisin ymmärtänyt, että koiraiden kiihtyvä päiden nyökyttely tarkoittaa sitä, että uhkailuista siirrytään suoraan toimintaan. Niinpä myöhästyin kameroineni kun linnut tappelivat aivan kojun edustalla. Itse asiassa onnistuin myöhästymään kaksi kertaa (ei ehkä luontokuvaaja- ainesta?). Onneksi jäin vielä hetkeksi kojuun, koska kolmannen kiistan alkaessa ehdin ottaa muutaman kuvan. Koiraiden kiistelyyn kuului toisen takaa-ajoa, siipien levittelyä ja yleistä pullistelua, pään kohottelua ja nikottelua. Rannan oikeassa laidassa ruokaillut koiras näytti voittavan joka kerta. Vasemmanpuoleinen pari siirtyi lopulta kauemmas vasemmalle jatkamaan ruokailua. Aamun tunnelma jäänee mieleen pitkäksi aikaa.
Saaresta lähti taas paljon väkeä Eivorilla yhdentoista aikaan. Kävimme vilkuttamassa lähtijöille. Iltapäivällä kotioven edessä vastaan tuli matkalla oleva rantakäärme. Ensimmäiset käärmeet ovat ilmeisesti jo lähteneet liikkeelle kevätkasoista, ja nyt niitä voi nähdä uusillakin alueilla.
Pienin heräsi päiväunilta valitellen vatsaansa. Hetkeksi iski hätäännys, kun luulin että on syönyt jotain vaarallista, ja aloin jo miettiä medihelin tilausta. Vatsakipu oli kumminkin ohimenevää, mitä lienee, vatsatautiakin on kuulemma ollut liikkeellä. Huomasin kumminkin taas miten ohut on rauhallisuuden pinta. Kaiken kaikkiaan lapset ovat olleet yllättävän terveitä, paljon terveempiä kuin kaupungissa, jossa pöpöjä tarttuu sieltä täältä. Syksyllä kukaan ei ollut kertaakaan kipeänä koko kahden kuukauden aikana, ja nyt keväälläkin ollaan oltu toistaiseksi ihan terveitä pientä nuhaa lukuun ottamatta.
Iltapäivällä isot lapset kävivät vierailemassa kahden koiran kotona, ja kävimme testaamassa saaren erilaisia keinuja. Pienimmän mielestä vihreä oli paras. Illalla tuulen vähän tyynnyttyä pääsimme koulun pihalle nokkoslettukesteille. Lettuja paistettiin nuotiolla, ja syötiin hillon ja kermavaahdon kanssa.
Aloitimme aamun lastenohjelmilla. Klo kymmenen aikaan kävimme kaupalla, ja esittelemässä saarta. Lounaan jälkeen puhaltelimme tuliaiseksi saamiamme saippuakuplia. Kun nosti kuplanpuhalluskehikon ilmaan, tuuli hoiti puhallustyön itsestään. Kaikki olivat saippuakuplista innoissaan, mutta lasten äiti taisi olla kaikkein innostunein.
Iltapäivällä klo 15 osallistuimme majakkakierrokselle. Hanna Kovanen kertoi kiinnostavasti saaren ja majakan historiasta ja majakan toiminnasta. Majakka on eräs Suomen vanhimmista. Ensimmäinen majakka valmistui jo vuonna 1753. Samaan aikaan rakennettiin myös majakanvartijoille asuintalo, joka on edelleen olemassa, ja toimii nykyään kesäisin kotiseutumuseo. Alkuperäinen majakka räjäytettiin Suomen sodan aikaan 1808-09, ja nykyinen majakka valmistui vuonna 1814. Se on myös sikäli ainutlaatuinen, että majan sisällä aivan linssin alapuolella on kirkko.
Tiedot Utön majakan ensimmäisistä majakanvartijoista ovat hieman epäselviä. Varmastikin miehitystä on ollut ainakin vuodesta 1753, kun kerran asuinrakennuskin tehtiin heille. Saattaa kuitenkin olla, että ensimmäiset majakanvartijat olivat Utössä vain silloin kun majakka oli käytössä eli jäättömän vuodenajan. Martin Öhmanin kiinnostavassa kirjassa Utö- elämää meren ehdoilla kerrotaan, että ensimmäinen varmasti Utön majakassa työskennellyt oli ”Herra Sytyttäjä ja majakanvartija” Zacharias Wärnberg, joka esiintyy ehtoolliskirjassa vuonna 1802. Olisi hauska päästä aikakapselilla kokeilemaan entisajan majakanvartijan hommia. Kuvittelen että olisi hienoa nousta majakan torniin hyvissä ajoin ennen auringonlaskua, mitata tuulen suuntaa ja nopeutta, kartoittaa horisontissa näkyviä aluksia, puhdistaa prismoja, ja sitten sytyttää valo yöhön. Todellisuus on varmaan ollut aika toista.
Illalla piipahdimme läksiäisissä. Saarella asujien täytyy varmaan tottua lähtöihin ja tuloihin. Ihmiset saattavat asua saaressa muutaman vuoden ja jatkavat sitten matkaansa, kun elämäntilanteet muuttuvat. Niin tietenkin kaikkialla, mutta saarella muutokset tuntuvat selvästi. Ihmettelen, miten hienosti ja avoimesti meidät on otettu vastaan, vaikka olemme tulleet tänne näin rajalliseksi aikaa. On ollut etuoikeus tuntea pääsevänsä osaksi saaren yhteisöä näiksi muutamaksi kuukaudeksi, jotka olemme saarella viettäneet syksyllä ja nyt keväällä.
Lapset kiipeilivät illalla kivikossa, katkoivat kuivaa heinää ja leikkivät, että kivikasa on valtavan suuri leipäkone. En ollut varma pitäisikö leikki kieltää vai ei. Leikki oli hauska, ja kivikko ihan talon vieressä, jossa on useita koiria. Yritin punniskella itsekseni mahdollista käärmevaaraa.
Yöllä näin unta, jossa lapset kiipeilivät käärmeiden keskellä kivikkokasassa. Nostelin lapsia kasasta pois, ja aina seuraava oli kiivennyt selkäni takaa kivikossa köllöttelevien kyiden sekaan.
Aamulla maassa oli lunta, ja tyttö vei linnuille siemeniä. Aamupalalla tyttö pohti, tulemmeko vielä takaisin saareen, ja näkeekö hän koskaan luokkakavereita. Tyttö keksi vanhassa kamerassamme videokuvausmahdollisuuden, ja pojat esittivät juttuja kuvattavaksi. Nauroivat ihan katketakseen.
Koulussa on ollut viime päivinä monta vierailijaa. Tyttö on päässyt parina iltapäivänä leikkimään uusia leikkejä kuten lohikäärmettä ja laavaan ampumista. Kaikkein selvimmin lasten lisääntymisen on nähnyt kun parina iltana kentällä on ollut fudispeli käynnissä. Yleensä saarella ei riitä porukkaa joukkuepeleihin. Hieno näky.
Pyöräilin kentän ohi katsomaan helikopterikentän lähellä olevia käärmeitä. Näin kaksi toisiinsa kietoutunutta ruskeaa sahalaitaista kyytä. Ne hohtivat kuparinruskeina vihertävänruskeassa kanervikossa kauniina kuin koru.
Illalla pääsin rantasaunaan ja kävin pari kertaa meressä kastautumassa.
Yhdentoista maissa lähdin Eivorille tuttuja vastaan. Ilta oli taas tyyni ja tumma taivas täynnä sävyjä. Lauttarantaan kerääntyy usein saarelaisia vastaanottamaan tulijoita. Siellä pääsee siis vaihtamaan kuulumisia pimeässä yössäkin. Nyt saareen tuli paljon väkeä viikonlopun viettoon. Kun pysähdyin lauttarantaan odottamaan, huomasin myös, että hienoihin keltaisiin saappaisiini on tullut jo reikä. Taitaa vaikuttaa perintöarvoon? (vrt aiempi blogi 1.4.).
Hieno sumuaamu. Kävelin laiturille juomaan aamukahvia. Sen jälkeen siirryin kuvaamaan haahkoja. Oli tyyntä ja satoi vähän lunta. Haahkat uivat nyt pareittain rannan tuntumassa. Seurasin yhtä paria, joka ui lähelle. Naaras sukelteli koiraan vahtiessa taaempana. (Jos jotakuta bloginlukijaa kyllästyttää haahkajutut, niin kyllästyttää lapsiakin. Aina se höpisee niistä.)
Lähdimme aamupäiväpiknikille poikien kanssa. Söimme eväät, teetä ja juustoleipiä, nuotiopaikalla, ja palailimme tuhannen mutkan ja lätäkön kautta takaisin. Poikien jutut naurattivat paluumatkalla. Kuuntelin kauempaa kun isompi kertoi pienemmälle.
J: Tiedätkö että on ihmeellistä että pienistä kivistä voi tehdä ihan ison talon.
K: Joo, ja sit se räjähtää.
J: Vaikka ton majakankin. Ihan pienistä kivistä voidaan rakentaa niin suuri rakennus.
K: Joo, mä murskaan sit sen.
J: Vaikka pilvenpiirtäjän kokoinen!
K: Joka räjähtää.
Meno piharuokinnalla on vilkastunut. Viime päivinä on käynyt muutaman punarinnan ja peipon ja yhden rautiaisen lisäksi västäräkkejä. Tänään paikalla pyöri komeita järripeippoja. Hiekkakentän läpi tepasteli kaksi meriharakkaa.
Illalla pääsin hetkeksi luontokuvaajan piilokojuun. Jos olisin luontokuvaaja, niin piilokojussa kökkiminen olisi varmaan mun hommaani. Olen aina ollut hyvä odottamaan. Alkuilta oli tyyni ja sopivan harmaa. Olo teltan sisällä oli kevyt ja läpikuultava. Kahlaajarannan äänet, laineiden liplatus, tyllien vihellykset, sorsien räpätys, kuuluivat hyvin telttaan. Oli hauska kurkkia aukoista rannan elämää, ja odottaa, siirtyykö tylli kauniinpunaisen kiven eteen, käveleekö västäräkki lätäkön ohi niin että siitä saisi heijastuskuvan tai uiko lapasorsapari lähemmäs. Tuntui hiukan siltä kuin olisi seuraamassa näytelmää, joka jatkuu, eikä pois malttaisi lähteä ollenkaan. Piilokojupukeutumisesta opin ainakin sen että ei kannata olla päällä mitään kahisevaa, eikä tupsupipoa, joka tarttui useamman kerran katon tarrakiinnikkeisiin. Ja jos olisin kojussa pitempään, niin pitäisi olla tietysti hyvät eväät. 
Sumuinen aamu kirkastui illaksi, ja ilta-aurinko oli komea. Ohessa sama satama illalla kuvattuna, joka on aamulla sumukuvassa.
Kylläpä säät vaihtelevat. Nyt oli tuulinen ja kylmä päivä. Touhusin poikien kanssa sisällä askarteluja, teimme savitöitä, piirtelimme ja luimme. Ohessa imuroimme ja veimme roskia. Iltapäivällä keinuimme hetken aikaa vesisateessa. En päässyt tänään liikkeelle kotipihaa pidemmälle. Iida tuli koulusta kuolleen hippiäisen kanssa ja vei sen hoitolaansa. Illalla kävin saunassa. Oli hauskaa jäähdytellä vesisateessa ja katsella sataman edustalla sukeltelevia haahkoja. Teimme iltapalaksi pannukakkuja ja kerroin lapsille tarinaa tanssijatyttö Ilanasta ja tämän orankikaverista. Yöllä näin unta, että Iidan tuoma hippiäinen heräsi hoitolassa henkiin. Kahden aikaan heräsin ja kävin pihalla. Majakan valokiilat näkyivät yllättävän selvästi saaren yllä majakan molemmin puolin, vaikka eivät loistakaan tänne saaren pohjoispäähän. Majakan valo pyyhki pimeää yötä, vesi liplatteli laituriin ja haahkat mourusivat etäisesti.
