Heräsin viiden aikaan juomaan aamukahvia laiturille. Näitä aamuja tulee vielä ikävä!
Päivästä tuli aurinkoinen, tyyni ja lämmin (7astetta sääaseman mukaan). Pojat olivat taas aamupäivällä koulun pihalla savustushommissa, ja pääsivät tutkimaan kivinilkkaa kädestä pitäen. Juha näki kaloja käsitellessään puolestaan allihaahkan. Itse pyörin yhteen asti työhuoneella.
Iltapäivällä lähdin keskimmäisen kanssa pyöräretkelle. Kävimme etsimässä rupikonnia, ja tutkimme eteläkärjen bunkkereita. Yhdestä löytyi vieläkin iso kasa lunta. Katsastimme myös muutaman käärmekasapaikan ja totesimme että kaikki ovat jo hajaantuneet maastoon.
Kappelin vieressä kulkevaa hiekkatietä tepasteli pontevan näköisesti iso rupikonna. Meinasimme melkein ajaa sen päälle. Konna ei näyttänyt välittävän ollenkaan tarkkailustamme vaan jatkoi päättäväisesti tietä pitkin menoaan. Poika ehdotti hyvää maalausideaa: että maalaisin sen rupikonnan monena kuvana, että näkyisi se liike, kun konna liikkuu. Kävimme taas tarkistamassa myös majakan viereisen rupikonnalammen, kun aurinko paistoi niin, että tyynen pinnan läpi näkyi hyvin. Rupikonnien lisäksi näimme pari kookasta suursukeltajaa, ja yhden malluaisen. Paluumatkalla poika äkkäsi ihan saappaansa vieressä pikkuisen mutta ärhäkän oloisen kyyn. Punarinta istuskeli pyörän ohjaustangolla.
Illalla osallistuimme mummun kanssa modernin tanssin tuntiin, jota tanssitaiteilija piti saarelaisille. Muun joukko katseli samaan aikaan Puoli seitsemän ohjelmaa, jossa isä ja tyttö esiintyivät. Juha kertoi lintuharrastajan keväästä ja tyttö esitteli lintuhoitolaansa. Hauskinta tytöstä oli, kun paras kaveri oli soittanut heti ohjelman jälkeen ja sanonut: ”Iida sä olit upea!” Katselimme ohjelman ennen nukkumaan menoa vielä yökkäreissä Yle areenalta (viikon verran näkyvissä).
Saaressa havaittiin tänään uusina kevätlajeina sinirinta, rytikerttunen ja allihaahka.
Koulun tulevaisuus oli pitkään vaakalaudalla, mutta nyt näyttää hyvältä! Saareen on tulossa uusia oppilaita ensi syksynä. Tällä viikolla koulussa vietetään taideviikkoa. Siihen kuuluu tanssiharjoituksia ja kuvataidetta eri ammattilaisten johdolla. Koululaiset olivat vastassa, kun saareen tuli päivällä Eivorilla vierailijaoppilaita Korppoon koululta. Vierailijat ovat paikalla muutama päivän, ja viikonlopuksi on suunnitteilla retki Aspöseen.
Päivä oli välillä tihkusateinen, ja käytin sitä maalaamiseen. Pojat leikkivät uutterasti koko päivän ukilta tuliaisiksi saamillaan Bagugan- ammuksilla (kuminauhasta lentoon lähtevä tikan muotoinen mutta pehmeä härveli). Että voi riemua riittää leluista. Pienin kävi omansa kanssa nukkumaankin.
Kartoittelin vähän saaren melko vähiä lammikoita rupikonnien ja sammakoiden toivossa, ja sain muutaman vinkin hyvistä paikoista. Illansuussa kävimme nuorimman kanssa taas katselemassa varsinaisen rupikonnalammikon elämää. Päivällä yritin maalatakin rupikonnalammikkoa, mutta työstä tuli aika hassu, niin kuin tietenkin itse kohdekin on. Olen edelleen jatkanut akvarelli/guassimaalauksiani, mutta nyt niille on tulossa loppu, kun valkoinen väri olla loppumassa, mikä on vähän huono homma, jos haluaa maalata koirashaahkoja ja jäälauttoja! No, jatkan muilla matskuilla.
Maanantai oli hellepäivä, tyyni ja kaunis. Vietimme aamupäivää koulun rannassa savustaen tuoreita silakoita. Pojat olivat innokkaana apuna, kun silakoita pujotettiin roikkumaan savustusrautoihin. Välillä lapset kävivät koulun pihalla leikkimässä hiekkalaatikolla. Saaressa oli leikkikaverina myös 2-vuotias tyttö. Söimme lämpimiä kullanruskeita silakoita heti rannassa, ja lounaaksi lisää paistettuna. Keskimmäisen herkkua ovat paistetut pyrstöt.
Iltapäivällä nukuttelin pienintä, joka ei olisi malttanut jättää suurennuslasihommiaan. Ensimmäiset kimalaiset pörräsivät pihalla.
Neljän aikaan pääsimme Juhan kanssa meriretkelle opettajan ja hänen miehensä kanssa. Lapset eivät lähteneet, emmekä houkutelleet, kun retkestä oli tulossa pitkä. Meri oli tyyni, ilma kaunis, ja sellaisella säällä voi lähteä Utön eteläpuoleisille luodoille retkelle. Reissu oli huippuhieno. Meri oli lähes samanvärinen kuin taivas. Horisontissa ei näkynyt saaria, ja näytti siltä kuin olisimme saavuttamassa rajan johon maailma loppuu.
Näin isoimman allilauman, mitä ikinä olen nähnyt. Ensin koko joukko näytti tummalta, matalalta luodolta, tai mustalta matolta, sitten aloin tajuta, että siinä on tuhansia lintuja vieretysten vedessä. Parvi nousi lentoon oikeasta laidasta verkkaiseen tahtiin – vähän niin kuin matto alkaisi purkautua toisesta päästään. Näky oli mykistävä. Vedenpinta jäi väreilemään pienille poimuille tuhansien lintujen jäljiltä, ja siellä täällä kellui vaaleita höyheniä. Nyt kuulin myös allien laulua.
Rantauduimme huippuhienolle saarelle. Saarella on pieni kalastajamökki, mutta muuten se on lähinnä komean muotoista kalliota, jota peittää oranssinkeltainen jäkälä. Lähiluodolla köllötteli hylje, halli ilmeisesti. Ohi kulkenut suuri rahtilaiva sai sen pulahtamaan mereen, mutta puolen tunnin kuluttua se palasi jälleen samalle luodolle. Kauempana etelässä, aivan kiikareiden hahmotuskyvyn rajalla, näytti olevan paljonkin hylkeitä samalla luodolla.
Kiertelimme saaren itärantaa. Haahkanpesiä ei näkynyt ollenkaan, eikä muitakaan pesiä. Yksittäinen kyy luikerteli vastaan, mitenhän sekin on sinne meren keskelle päätynyt. Muutamassa kalliolammikossa näkyi sammakonkutua. Saaren itärannalla oli suuria pyöreitä kiviä (raaskin jättää ne kuitenkin paikalleen!). Söimme eväitä hyvällä näköalapaikalla. Erityisesti kahvi ja suklaa sopivat tunnelmaan loistavasti.
Lintuhavainnoista mainittakoon punarinta, leppälintu ja niittykirvinen. Juha oli erityisen innostunut heinikossa piilottelevasta pensassirkkalinnusta. Läheisellä luodolla vesirajassa tepasteli neljä merisirriä, päittemme päällä huutelivat tiirat. Merilokit ja selkälokit seisoskelivat saaren länsireunan kivikossa. Allien ja mustalintujen lisäksi vedessä uiskenteli tuhannen linnun koirashaahkalautta. Yksinäinen harmaahaikara lensi pohjoiseen Utön saarta kohti.
Pikkusirkku pyöri edelleen pihalla koko päivän. Olin työhuoneella aamupäivällä. Juha soitti puolen päivän aikaan bongaamaan avosettiä itäniitylle. Lähdin isompien lasten kanssa liikkeelle. Siellä oli väkeä ja valmiina putki, josta mustavalkean käyränokkaisen linnun pääsin näkemään. Voi sitä löytäjän, Jorma ”Tennari” Tenovuon riemua! Paluumatkalla vastaan tuli lyijykynän paksuinen eikä paljon pitempi kyy keskellä tietä. Katselimme lasten kanssa sen luikertelua tien reunaan. Kyllä se on hellyttävän pieni. Päivän mittaan vastaan luikerteli useita rantakäärmeitäkin, muutamat valtavan suuria. Päivä oli tyyni ja lämmin: lippiskeli, ja melkein t-paitakeli, vaikkakin meri kyllä hohkaa kylmää.
Pienin ei meinannut malttaa päiväunille. Keskimmäinen kirjoitti vessapaperirullasta ottamaansa pitkään liuskaan salaviestiä uutterasti tunnin ajan.
Iltapäivällä pääsin taas työhuoneelle. Päivän huippukokemus oli, kun Juha soitti viiden aikaan katsomaan rupikonnalammen menoa. Kävimme illalla vielä lasten kanssakin ihmettelemässä sitä. Kun lammikon vieressä malttoi istua hiljaa (ja kaikki malttoivat!), mustasta vedestä alkoi kohoilla pintaan rupikonnia. Joidenkin näki ensin uivan pinnan alla, toiset taas havaitsi vasta, kun silmäpari pulpahti pintaan. Konnien räpyläjalat kauhoivat tummaa vettä ja tarttuvat vesikasveihin, niiden silmät loistivat ilta-auringossa kultaisina. Useat konnat uivat pareittain, pienempi isomman selässä, osa oli jo laskenut mustat kutuhelmet. Joku rupikonna kurnuttikin piilossa.
Isommat lapset pääsivät opettajan ja hänen miehensä kanssa vielä iltaverkoille. Pienin raivostui asiasta, ja leppyi vasta paljon myöhemmin, kun pääsi tutkimaan suurennuslasilla ukin kenkiä.
Hieno vappupäivä. Aamu alkoi sumuisena, mutta muuttui pian aurinkoiseksi. Sanonta pilviverho väistyy sopi aamuun hyvin, kun puoli taivasta oli jo sinisenä, ja puolet vielä pilvien peitossa.
Juha huomasi aamukahviaikaan pihamaan ruusupuskassa pikkusirkun. Ehdimme molemmat nähdä sen hyvin, ennen kuin sirkku lensi pois. Lintu palasi kuitenkin uudelleen ruokinnalle, ja kaikki halukkaat pääsivät näkemään sen. Niinpä meillä olikin kunnioitettava määrä pitkiä putkia päivän mittaan pihamaalla. Kutsuimme linnusta kiinnostuneita katsomaan lintua myös sisäkautta, ja päädyimme käyttämään toista ovea kulkureittinä. Pikkusirkun lisäksi piharuokinnallemme ilmaantui kello 16.00 myös keltahemppo. Laji on havaittu aiemmin saaressa vain kuusi kertaa.
Ruokinnallamme ihailin myös päivän mittaan kahta leppälintukoirasta ja rautiaista. Saaressa oli tänään paljon lintuja, mutta itse en retkeillyt juurikaan hotelliniemen ulkopuolella. Lintuharrastajat hyrisivät illalla tyytyväisyydestä hienon lintupäivän jälkeen.
Haahkakoiraita pyörii nyt poikamiesporukoina luodoilla ja saarten rannoilla täplittämässä merta. Lennossa näkyy koirasparvia. Muutama naaras näkyy siellä täällä mutta ilmeisesti pesintä on jo hyvässä vauhdissa. Nyt pitää varoa rannoilla kävelyä, ettei tule pelotelleeksi haahkoja pesiltään.
Työhuoneella olen työskennellyt saman kankaan kanssa pitempään. Nyt päätin lopulta leikata sen pienemmäksi. Helpottaa! Tuntuu että saan sen paremmin hallintaan. Tykkään siitä, että värejä kuultaa toisten läpi. Yritin maalata sumua. Katsotaan miten käy. Nyt öljytyön täytyy kuivua pari päivää.
Isommat lapset olivat iltapäivällä koululla istuttamassa valkosipuleita. Me pääsimme saunaan, ja kävimme uimassa pari kertaa. Illalla kävimme vielä koululla syömässä munkkeja. Aikuisetkin saivat monta, vaikka ne olivatkin oikeastaan valkosipuleiden istutuspalkkaa.
Puhelimme jotain tytön kouluinnosta. Keskimmäinen lapsista innostui kehumaan opettajalle, että osaa hänkin jo kirjoittaa kirjaimia: ainakin U, K, I, A, J, O ja H. Ja sitten hän osaa kirjoittaa jo useita nimiäkin, kuten omansa, ja isosiskon ja ukin. Ja osaa hän kirjoittaa Juhakin: Se kirjoitetaan niin että ensin tulee ii, sitten äs ja sitten taas ii. Niin helppoa.
Heräsin viideltä pienimmän painajaiseen, joka meni onneksi pian ohi. Kävin pihalla katsomassa pastellisävyistä aamua. Hotellin ruokasalissa näkyi valoja. Ilmeisesti lähtijöille oli aamupalaa tarjolla. Vähitellen alkoi näkyä Eivorille menijöitä, laiva lähtee perjantaiaamuisin klo 5.45.
Juhakin heräsi ja huomasi pian, että tietokone oli sammunut, vaikka oli jätetty yöksi raksuttamaan kuvien siirtoa varten. Aamupaniikkia oli ilmassa, kun ulkoinen kovalevy verbatim ei pihahtanutkaan. Myöhemmin selvisi, että ilmeisesti on tapahtunut seuraavaa. Olimme asentaneet koneen tekemään yöllä varmuuskopioita kuvista ulkoiselle kovalevylle. Yöllä saaren yli lipui ukkosrintama ja sen seurauksena tuli sähkökatkos. Ulkoisen kovalevyn lisäksi hajosi yksi tietokoneen USB-porteista ja ilmeisesti viimeisen päivän kuvat. Onneksi Juha oli tehnyt toisenkin varmuuskopion aiemmista kuvistamme, ja onneksi saatiin tallennettua sinne myös nämä täällä kuvatut. Mantereelta on tulossa toinen kovalevy.
Luontokuvaajat kertoivat päivän mittaan tarinoita siitä, mitä kaikkea tietokonehäikkää heille on sattunut digiaikana. Eräs kertoi tallentavansa nykyään kaiken kolmeen eri paikkaan. Juha osoitti yllättävää mielentyyneyttä hallitessaan hermonsa siinäkin vaiheessa aamuviideltä, kun tuhojen laajuus ei ollut vielä selvillä. Päivää kului tietokonevirityksessä, yritin myös käydä tiedostoja läpi ja poistaa turhia kuvia, että koneelle tulee lisää tilaa.
Aamu oli hieno: aurinkoa, ja kuitenkin jonkinlainen sumuverho päällä. Tyllien huuto kuului avonaisesta ovesta, yritin kuvata rautiaista, mutta se lähti aina karkuun. Ruokinnallamme kävi uusi laji, leppälintu. Päivällä kävin poikien kanssa kaupalla, ja söimme jätskit. Samalla näin vihdoin kevään ensimmäisen tiiran.
Iltapäivän vietin työhuoneella. Illalla leikimme lasten kanssa vapun kunniaksi ilmapalloilla, joita isovanhemmat toivat saareen.
Kun lapset olivat menneet nukkumaan, istuimme pari tuntia pihalla sumussa ja tihkusateessa yhdessä muutaman muun lintuharrastajan kanssa. Katselimme sataman ja majakan valoja ja kuuntelimme taustalla kuuluvaa meren tasaista kohinaa. Kun tihkusade lakkasi joskus iltayhdentoista jälkeen, alkoi taivaalta kuulua yömuuttajien ääniä. Äänet ovat vaikeita: tunnistin vain muutaman, mutta lintuharrastajat pystyivät tuntemaan suurimman osan. Suurin osa äänistä oli laulurastaiden tiksahduksia ja punakylkirastaiden sirahduksia, joukossa muutamia kulorastaiden rutinoita. Muutolla oli myös punarintoja, rantasipejä ja valkovikloja. Välillä kuului joitain ääniä, joita kukaan ei oikein tuntenut. Muuttajien äänet sekoittuivat erikoisesti tyllien huutoihin. Tyllit huutelivat kummallisesti lähes varpuspöllömäisiä vihellyksiä.
Oli hieno kokemus tuntea että päittemme yläpuolella, aivan pimeällä taivaalla, kulkee valtava määrä lintuja määrätietoisesti pohjoiseen päin. Yö oli lämmin, mutta tosi pimeä, kun ei näkynyt kuuta eikä tähtiä. Saaren valoja ylittäessään linnut päästelivät muutamia yhteysääniä ennen kuin jatkoivat matkaa. Mietimme yöllä, että kun suurin osa muuttolinnuistamme muuttaa yöllä, niin varmaan muutossa on vielä paljon selvittämätöntä. Pohdiskelimme vähän aikaa, miten tutkakuvia voisi yhdistää äänihavaintoihin, tai mitä muita keinoja voisi olla yömuuton tarkempaan havainnointiin, mutta emme päässeet mihinkään hyvään ratkaisuun. Muutto vaimeni puoli yhden maissa, ja yhden aikaan päätimme mennä nukkumaan.
Aamu alkoi sumuisena ja tihkusateisena. Koululainen lähti kouluun täynnä oppimisen intoa. Touhusimme poikien kanssa hommia pihapiirissä. Pienin on erikoistunut juoksemaan ulos vähissä vaatteissa tai vaatteitta muutaman kerran päivässä, kun äidin silmä välttää. Joimme aamupäivällä pihalla hunajateetä, ja kahdeltatoista söimme hotellilla lounasta koululaisten kanssa. Päiväuniaikaan kirjoitin Ava-näyttelyn lehdistötiedotetta.
Iltapäivällä saareen saapui Eivorilla aika lailla lintuharrastajia, ja ukki ja mummu. Harrastajien ensimmäinen kohde oli sepelrastas, ja oli hauska katsella sitä putkien määrää, joka kohdistui samaan mättääseen. Myös jälleen esille tullut lehtopöllö kiinnosti väkeä.
Varsinaiset lintuharvinaisuudet ovat tänä keväänä kiertäneet saaren. Jurmosta on huhtikuun mittaan kuulunut havaintoja mm. isohaarahaukasta, avosetista, sitruunavästäräkistä, mustapäätaskusta ja harjalinnusta, mutta ilmeisesti linnut eivät ole muuttaneet Utön kautta, tai sitten ovat menneet salaa. Harvinaisuuksien puuttuminen ei minua kyllä harmita, mutta toisaalta täällä ei nyt ole näkynyt muutamia aktiivibongareita, jotka syksyllä ilmaantuivat tasaisen varmasti harvinaisuuksien perässä saareen.
Ensimmäiset Afrikassa talvehtineet hyönteissyöjät ovat siis alkaneet jo saapua. Saaressa on nähty toistaiseksi ainakin pajulintu, mustapää- ja hernekerttu sekä leppälintu ja kivitasku. Minä näin itselleni kevään ensimmäisen kirjosiepon lammasaitauksen kulmalla. Ihmettelin myös lepän norkkojen kaunista väriä. Illalla kirjasto oli auki kello 18-20, ja ehdimme käydä siellä sinä aikana ainakin neljä kertaa eri kokoonpanoilla.
Iltakymmeneltä lasten nukahdettua lähdin pimeäretkelle saareen etsimään rupikonnia. Tällä kertaa olin varustautunut otsalampulla, koska katulamput eivät palaneet. Ilta oli pimeä, taivas pilvessä eikä kuuta näkynyt. Kävelin helikopterikentän tuntumaan ja vähän eteenpäin eteläkärkeä kohti. Majakan valot näkyivät selkeinä kiiloina, jotka viuhahtivat tasaisesti kahden sarjoissa pääni yli. Kauempana merellä kulkeville laivoille ne näkyvät valon välähdyksinä. Meren pauhu kuului kovana lähes koko matkan, ja ilma oli sen verran kylmä, että otsalampun valossa näkyi miten hengitys höyrysi. Matkalla vastaan tuli seitsemän rupikonnaa, ensimmäinen heti hotellin päärakennuksen edessä. Ne ovat hassun näköisiä mönkiessään varjossa äänettömästi eteenpäin. Nämä isot rupikonnat eivät pompi, vaan kävelevät, ja niiden vatsa näyttää viistävän maata. Yleensä ne pysähtyvät liikkumattomiksi, kun otsalampun valokiila osuu niihin, mutta jatkavat sitten kylmänkankeaa menoaan.
Aamut ovat hienoimpia. On hauskaa juoda aamukahvia ja katsella pihalle, satamaan ja merelle. Toisinaan puen villapaidan yöpuvun päälle, ja menen pihalle haistelemaan säätä. Yleensä Jopsu herää ensimmäisenä ja kömpii tukka pystyssä syliin. Toisaalta menetän hienot auringonnousut. Jos olisin todella kova lintuharrastaja, niin tämä olisi raskasta aikaa. Syksyllä on paljon helpompi jaksaa koko valoisa aika. Aamulla tapahtuu, ja silloin pitäisi olla pelipaikalla.
Päivä oli varmaan kevään toistaiseksi lämpimin. Puuhailimme poikien kanssa aamupäivällä lähirannassa. Pojat innostuivat keräämään rannasta roskia muovipusseihin. Saimmekin kasaan kolme kassia, ja teimme samalla muutamia löytöjä. Satamalahdella pyöri alus jonka arvelemme ruopanneen pohjaa. Ongimme hetken aikaa laiturilla, mutta saalista ei tullut. Pihapolulla oli valtavan kokoinen rantakäärme.
Olohuoneen ovi oli auki koko päivän, ja pääsimme käyttämään sormikkaita, ja lippiksiä. Meri hohkasi kylmänä, mutta kalliot olivat jo lämpimät. Hiekkakentällä kasvaa jo satoja leskenlehtiä.
Isoin tuli innoissaan koulusta. Äiti mä kirjoitin itse tähän vihkoon! Sitten leikittiin koulua koko iltapäivä, ja vielä illalla yöpuvussakin. Isä ja äiti olisivat halunneet olla ulkona, ja toivoivat jälki-istuntoa tai välituntia, mutta opettaja pysyi tiukkana. Viisivuotias oli hyvä oppilas ja jaksoi keskittyä värityshommiin hienosti. Siinä vaiheessa kun nuorin oppilas riisui itsensä nakupelleksi, huuteli ”hiljaa rivissä” ja alkoi piirtää tussilla käteen, totesimme yhteisesti, että ei ole poika vielä koulukelpoinen.
Sepelrastas oli ensimmäinen lintu jonka näin kun kurkistin pihalle. Räppäsin yhden kuvan ikkunan läpi, ja sitten lintu lensi kauemmas. Se on kuulemma yleensä arka, mutta tämä lintu viihtyi hotellin pihapiirissä koko päivän. Myöhemmin oli hauska katsella ikkunasta, kun luontokuvaajat kuvasivat sitä sitkeästi tuntikaupalla hiekkakentän eri laidoilla.
Kevät on harpannut yhtäkkiä paljon eteenpäin. Hyönteissyöjiäkin on tullut. Muutama leppälintu, mustapääkerttu, hernekerttu ja pajulintu.
Poikien aamu oli riitaisa. Juha lähti keskimmäisen kanssa retkeilemään pähkinäeväiden kanssa. Yritin saada ulos nuorinta, joka ilmoitti pontevasti: Mä inhoon ulkona oloa. Äitiä poltteli päästä ulos haistelemaan kevättuulia, mutta pienin viritteli päättävästi legoautoleikkiä, ja värväsi äitiä rakentamaan autotalleja. No, ainakin oli rauhallista. Vaikka kirjoittelen tässä blogissa luontohavaintoja, niin totuus on tietenkin se, että yleensä suuren osa valoisasta ajasta säntäillen lasten perässä, puen ja riisun ja pyörin ympäri asuntoa etsiskellen tavaroita, hanskoja, vaatteita, aurinkorasvaa, lintukirjaa. Ihan näitä tavallisia hommia.
Kuunari Helena oli lähtenyt aamulla, ja yhden aikaan Eivor saapui satamaan tuoden saareen uutta väkeä. Pojat seisoivat hotellin edessä katulampun alla, ja osoittelivat saareen tulijoita kepeillä. Seisoin vieressä ajatuksissani, enkä heti tajunnut hommaa. Jess, osui, kuoli! Vähän tyly alku saareentulijoille. Keskustelimme vähän aiheesta saako vieraita ihmisiä ampua leikistikään. Eivor lähti heti yhden jälkeen paluumatkalle, ja olimme vilkuttamassa kavereillemme rannassa.
Olemme nyt olleet saaressa kuukauden. Kuukaudessa on tapahtunut valtavasti. Kun tulimme, meri oli osin jäässä, ja Ormskäriin pääsi kävelemään. Tiet olivat lumen peitossa, ja notkelmissa lunta oli niin paljon, että tyttökin vajosi kerran kainaloita myöten hankeen. Nyt lunta on enää pieninä laikkuina varjopaikoissa. Tänä aikana käärmeet ovat heränneet horroksestaan, kerääntyneet kevätkasoihin keräämään auringon lämpöä ja parittelemaan, ja ensimmäiset ovat jo lähteneet kasoista levittäytymään saareen. Aikaisimmat rupikonnat ovat myös lähteneet liikkeelle. Niitä tosin on näkynyt vain muutama.
Ensimmäiset haahkat olivat jo saapuneet kun tulimme. Tänä aikana ne ovat uineet aluksi haahkalauttoina jäälauttojen keskellä kauempana ulkomerellä, siirtyneet vähitellen lähemmän saaria, alkaneet uida pareittain rannan tuntumassa (vaikka itse pariutuminen on tutkijoiden mukaan tapahtunut jo talvehtimisalueella), ja alkaneet katsastaa hyviä pesimäpaikkoja. Uskaliaimmat haahkanaaraat munivat muutama päivä sitten.
Nokkosperhoset ja neitoperhoset ovat nyt liikkeellä, yhtenä päivänä luulin nähneeni suruvaipankin. Aurinkoisten kukkapenkkien ensimmäiset kukat ovat kukassa. Leskenlehtiä näkyy aurinkomättäillä kymmenittäin. Tyttö huomasi juuri että hiekkaan tekemässään kauraviljelmässäkin näkyy versoja. Osa kevätmuuttajista on jo mennyt eteenpäin. Sarvipöllöjä ja mustavariksia ei ole näkynyt enää aikoihin. Mustakurkku-uikut ovat saapuneet tutulle saunalahdelle uhkarohkeissa pesimäpuuhissa, kottaraiset ovat asuttaneet lammasaitauksen pöntöt, hautominen lienee käynnissä. Ensimmäisiä tiiroja on nähty.
Huomaan kevään etenemisen vauhdin siitäkin, että kaikki ne kuvat, joita olen pitänyt hyvinä ja ajatellut jättää varastoon, että voin käyttää jossain myöhemmässä blogissa kuvituksena, jäänevät myös käyttämättä, kun maisema on muuttunut niin nopeasti. Kuvia katsellessani huomasin, että tytön etuhampaat ovat kuukaudessa kasvaneet sen verran että hymy on muuttunut. Ja kaikkien lasten tukat (parturisakset tulossa mummun mukana ylihuomenna) ovat kasvaneet.
Tyttö tuli koulusta ja toi äidille huippuhienon laukun, jonka oli itse tehnyt. Jess! Sain myös mieleenpainuvan puhelun minulle ennestään tuntemattomalta mieheltä, joka oli juuri käynyt Ympäristökeskuksessa katsomassa Kalevala aiheista näyttelyäni, ja halusi puhua yhdestä häneen vaikuttaneesta taulusta.
Iltaviideltä lähdin kahden vanhimman lapsen kanssa opettajan virittämälle veneretkelle Ormskäriin. Ajoimme pienen lenkin ennen saareen menoa. Meri oli tyyni, valo upea ja haahkat lentelivät vettä pitkin. Kauempana kaarteli merikotka. Rantauduimme ja viritimme onget. Yritimme siikaa. Keskimmäinen sai käyttää lahjaksi saamaansa uutta vapaa. Jätimme onget onkimaan itsekseen, ja lähdimme retkeilemään saareen. 
Armeijan vanhat tiet auttoivat saaressa liikkumista. Löysimme kaikkea jännää: käärmeen luurangon, mahdollisen piisamin pesän, sulat hattuihin, erikoisia sammalkekoja, valtavan kokoisia pajunkissoja. Vaikka yritimme liikkua hiljaa, muutama haahkamamma lähti pesältään. Yhtä tarkastelimme lähempää. Siinä oli viisi munaa. Lapset ihmettelivät haahkan kakan hajua. Joimme kaakaot loistavassa kohdassa sisälahdella, jossa merihanhet ja haahkat uiskentelivat ja aurinko paistoi. Läheisellä kalliolla haahkapariskunta nautti myös ilta- auringosta ihmeellisen jyrkässä paikassa. Kalansaalis oli nolla, mutta tästähän onkikausi vasta alkaa.
Illalla tyttö, joka oli kiukutellut päivällä, suri yllättäen, että ei halua, että äiti kuolee ennen häntä. Muistin itse hetkessä kesäisen päivän Suomusjärvellä. Makaan huovalla aurinko paistaa, ja silloin välähdyksenomaisesti tajuan, että isä ja äiti kuolevat joskus.
Juha ja Iida lähtivät aamulla seitsemän jälkeen avuksi silakkaverkoille. Iida oli ollut innoissaan, ja pompannut tarmokkaasti pystyyn. Tyttö jatkoi suoraan verkoilta saaliin kanssa verkonselvitykseen ja siitä sääaseman kierroksen kautta koulutunneille. Saaliina oli seitsemän kiloa silakoita ja kaksi härkäsimppua. Pienessä saaressa toimii hauska yhteistyö. Saimme paistettuja silakoita hotellilla lounasaikaan.
Pihan edessä olevalla hiekkakentällä tepasteli lounasaikaan useita tyllejä. Ne ovat hassun näköisiä, kun näyttävät niin pullukoilta seistessään, ja siroilta lentäessään. Tyllit ajoivat toisiaan pois ja huutelivat, kun menimme syömään.
Iltapäivällä pienimmän päiväuniaikaan siivoilimme ja heitimme keskimmäisen kanssa tikkaa pihalla. Harjoittelimme vähän myös kaukoputken käyttöä, mutta se näyttää olevan vielä yllättävän hankalaa.
Koululaiset olivat iltapäivällä käyneet katsomassa punamultamaalinkeittoa, joka oli ollut kuulemma tosi hauskaa (kts.utonkoulu.wordpress.com/). Annamme isoimman jo liikkua saarella itsenäisesti, kunhan ollaan sovittu, mihin menee. Rannalle ei saa mennä, eikä kivikoihin. Syksyllä ei ollut puhettakaan yksin liikkumisesta. Silloin oli niin paljon pimeämpääkin iltaisin.
Taivas oli tänään erikoisten pilvien peitossa. Katselimme poikien kanssa illalla, miten lentokone lensi pilvien yläpuolella ja pohdiskelimme miltä pilvet näyttävät ylhäältäpäin.
Kirjaston kulmalla nähtiin taas tänään lehtopöllö. Mustarastaat varoittelivat illalla. Haahkoja näkyy nyt ihan satamassakin, ja ensimmäiset munat on kuulemma jo munittu. Punarintoja näytti olleen enemmän kuin aiemmin ja Juha kertoi, että niillä oli kevään paras päivä, saaressa piipahti mahdollisesti jopa tuhat lintua. Iltapäivällä satamaan saapui 38,5- metrinen Kuunari Helena, jota kävimme ihmettelemässä pariin kertaan.
Illalla talon kulmalla oli rupikonna, isot lapset katselivat sitä, mutta itse en vieläkään nähnyt sitä. Olin lukemassa pojille iltasatua: uutta löytöämme Utön kirjastosta, Kippari Kippolaa, joka on nyt suursuosikki.
