Piilokojussa aamukahvin juonnissa kannattaa olla tarkkana!
Heräsin 5.40, keitin kahvit termariin, tein juustosämpylän evääksi ja hyppäsin pyörän selkään. Olin jo ennen kuutta piilokojulla. Aurinko oli juuri kohonnut vastarannan luodon ylle punaisena pallona. Se sai rannan rakkolevävallin loistamaan oranssina. Aamu oli hieno. Olin etukäteen toivonut saavani parempia kuvia lapasorsista. Nyt toinen pari uiskenteli ja rantautui aivan piilokojun eteen. Kuvasin useita satoja ruutuja. Digiaika on tässä mielessä hauskaa! Ensin kuvasin lintuja kauempaa, sitten lisää kun ne uivat lähemmäs, siirtyivät kivikkoon ja rantalammikkoon ruokailemaan. Toinen lapasorsapari puhdisteli höyhenpeitettään kauempana vasemmalla. Lapasorsien lisäksi rannalla tepasteli muutama tylli, punajalkaviklo ja västäräkki.
Seitsemän aikaan ajattelin, että tilanne on hallinnassa, ja linnut jo hyvin kuvattu. On aamukahvin aika. Jos olisin tuntenut lapasorsien elämää tarkemmin olisin ymmärtänyt, että koiraiden kiihtyvä päiden nyökyttely tarkoittaa sitä, että uhkailuista siirrytään suoraan toimintaan. Niinpä myöhästyin kameroineni kun linnut tappelivat aivan kojun edustalla. Itse asiassa onnistuin myöhästymään kaksi kertaa (ei ehkä luontokuvaaja- ainesta?). Onneksi jäin vielä hetkeksi kojuun, koska kolmannen kiistan alkaessa ehdin ottaa muutaman kuvan. Koiraiden kiistelyyn kuului toisen takaa-ajoa, siipien levittelyä ja yleistä pullistelua, pään kohottelua ja nikottelua. Rannan oikeassa laidassa ruokaillut koiras näytti voittavan joka kerta. Vasemmanpuoleinen pari siirtyi lopulta kauemmas vasemmalle jatkamaan ruokailua. Aamun tunnelma jäänee mieleen pitkäksi aikaa.
Saaresta lähti taas paljon väkeä Eivorilla yhdentoista aikaan. Kävimme vilkuttamassa lähtijöille. Iltapäivällä kotioven edessä vastaan tuli matkalla oleva rantakäärme. Ensimmäiset käärmeet ovat ilmeisesti jo lähteneet liikkeelle kevätkasoista, ja nyt niitä voi nähdä uusillakin alueilla.
Pienin heräsi päiväunilta valitellen vatsaansa. Hetkeksi iski hätäännys, kun luulin että on syönyt jotain vaarallista, ja aloin jo miettiä medihelin tilausta. Vatsakipu oli kumminkin ohimenevää, mitä lienee, vatsatautiakin on kuulemma ollut liikkeellä. Huomasin kumminkin taas miten ohut on rauhallisuuden pinta. Kaiken kaikkiaan lapset ovat olleet yllättävän terveitä, paljon terveempiä kuin kaupungissa, jossa pöpöjä tarttuu sieltä täältä. Syksyllä kukaan ei ollut kertaakaan kipeänä koko kahden kuukauden aikana, ja nyt keväälläkin ollaan oltu toistaiseksi ihan terveitä pientä nuhaa lukuun ottamatta.
Iltapäivällä isot lapset kävivät vierailemassa kahden koiran kotona, ja kävimme testaamassa saaren erilaisia keinuja. Pienimmän mielestä vihreä oli paras. Illalla tuulen vähän tyynnyttyä pääsimme koulun pihalle nokkoslettukesteille. Lettuja paistettiin nuotiolla, ja syötiin hillon ja kermavaahdon kanssa.
Aloitimme aamun lastenohjelmilla. Klo kymmenen aikaan kävimme kaupalla, ja esittelemässä saarta. Lounaan jälkeen puhaltelimme tuliaiseksi saamiamme saippuakuplia. Kun nosti kuplanpuhalluskehikon ilmaan, tuuli hoiti puhallustyön itsestään. Kaikki olivat saippuakuplista innoissaan, mutta lasten äiti taisi olla kaikkein innostunein.
Iltapäivällä klo 15 osallistuimme majakkakierrokselle. Hanna Kovanen kertoi kiinnostavasti saaren ja majakan historiasta ja majakan toiminnasta. Majakka on eräs Suomen vanhimmista. Ensimmäinen majakka valmistui jo vuonna 1753. Samaan aikaan rakennettiin myös majakanvartijoille asuintalo, joka on edelleen olemassa, ja toimii nykyään kesäisin kotiseutumuseo. Alkuperäinen majakka räjäytettiin Suomen sodan aikaan 1808-09, ja nykyinen majakka valmistui vuonna 1814. Se on myös sikäli ainutlaatuinen, että majan sisällä aivan linssin alapuolella on kirkko.
Tiedot Utön majakan ensimmäisistä majakanvartijoista ovat hieman epäselviä. Varmastikin miehitystä on ollut ainakin vuodesta 1753, kun kerran asuinrakennuskin tehtiin heille. Saattaa kuitenkin olla, että ensimmäiset majakanvartijat olivat Utössä vain silloin kun majakka oli käytössä eli jäättömän vuodenajan. Martin Öhmanin kiinnostavassa kirjassa Utö- elämää meren ehdoilla kerrotaan, että ensimmäinen varmasti Utön majakassa työskennellyt oli ”Herra Sytyttäjä ja majakanvartija” Zacharias Wärnberg, joka esiintyy ehtoolliskirjassa vuonna 1802. Olisi hauska päästä aikakapselilla kokeilemaan entisajan majakanvartijan hommia. Kuvittelen että olisi hienoa nousta majakan torniin hyvissä ajoin ennen auringonlaskua, mitata tuulen suuntaa ja nopeutta, kartoittaa horisontissa näkyviä aluksia, puhdistaa prismoja, ja sitten sytyttää valo yöhön. Todellisuus on varmaan ollut aika toista.
Illalla piipahdimme läksiäisissä. Saarella asujien täytyy varmaan tottua lähtöihin ja tuloihin. Ihmiset saattavat asua saaressa muutaman vuoden ja jatkavat sitten matkaansa, kun elämäntilanteet muuttuvat. Niin tietenkin kaikkialla, mutta saarella muutokset tuntuvat selvästi. Ihmettelen, miten hienosti ja avoimesti meidät on otettu vastaan, vaikka olemme tulleet tänne näin rajalliseksi aikaa. On ollut etuoikeus tuntea pääsevänsä osaksi saaren yhteisöä näiksi muutamaksi kuukaudeksi, jotka olemme saarella viettäneet syksyllä ja nyt keväällä.
Lapset kiipeilivät illalla kivikossa, katkoivat kuivaa heinää ja leikkivät, että kivikasa on valtavan suuri leipäkone. En ollut varma pitäisikö leikki kieltää vai ei. Leikki oli hauska, ja kivikko ihan talon vieressä, jossa on useita koiria. Yritin punniskella itsekseni mahdollista käärmevaaraa.
Yöllä näin unta, jossa lapset kiipeilivät käärmeiden keskellä kivikkokasassa. Nostelin lapsia kasasta pois, ja aina seuraava oli kiivennyt selkäni takaa kivikossa köllöttelevien kyiden sekaan.
Aamulla maassa oli lunta, ja tyttö vei linnuille siemeniä. Aamupalalla tyttö pohti, tulemmeko vielä takaisin saareen, ja näkeekö hän koskaan luokkakavereita. Tyttö keksi vanhassa kamerassamme videokuvausmahdollisuuden, ja pojat esittivät juttuja kuvattavaksi. Nauroivat ihan katketakseen.
Koulussa on ollut viime päivinä monta vierailijaa. Tyttö on päässyt parina iltapäivänä leikkimään uusia leikkejä kuten lohikäärmettä ja laavaan ampumista. Kaikkein selvimmin lasten lisääntymisen on nähnyt kun parina iltana kentällä on ollut fudispeli käynnissä. Yleensä saarella ei riitä porukkaa joukkuepeleihin. Hieno näky.
Pyöräilin kentän ohi katsomaan helikopterikentän lähellä olevia käärmeitä. Näin kaksi toisiinsa kietoutunutta ruskeaa sahalaitaista kyytä. Ne hohtivat kuparinruskeina vihertävänruskeassa kanervikossa kauniina kuin koru.
Illalla pääsin rantasaunaan ja kävin pari kertaa meressä kastautumassa.
Yhdentoista maissa lähdin Eivorille tuttuja vastaan. Ilta oli taas tyyni ja tumma taivas täynnä sävyjä. Lauttarantaan kerääntyy usein saarelaisia vastaanottamaan tulijoita. Siellä pääsee siis vaihtamaan kuulumisia pimeässä yössäkin. Nyt saareen tuli paljon väkeä viikonlopun viettoon. Kun pysähdyin lauttarantaan odottamaan, huomasin myös, että hienoihin keltaisiin saappaisiini on tullut jo reikä. Taitaa vaikuttaa perintöarvoon? (vrt aiempi blogi 1.4.).
Hieno sumuaamu. Kävelin laiturille juomaan aamukahvia. Sen jälkeen siirryin kuvaamaan haahkoja. Oli tyyntä ja satoi vähän lunta. Haahkat uivat nyt pareittain rannan tuntumassa. Seurasin yhtä paria, joka ui lähelle. Naaras sukelteli koiraan vahtiessa taaempana. (Jos jotakuta bloginlukijaa kyllästyttää haahkajutut, niin kyllästyttää lapsiakin. Aina se höpisee niistä.)
Lähdimme aamupäiväpiknikille poikien kanssa. Söimme eväät, teetä ja juustoleipiä, nuotiopaikalla, ja palailimme tuhannen mutkan ja lätäkön kautta takaisin. Poikien jutut naurattivat paluumatkalla. Kuuntelin kauempaa kun isompi kertoi pienemmälle.
J: Tiedätkö että on ihmeellistä että pienistä kivistä voi tehdä ihan ison talon.
K: Joo, ja sit se räjähtää.
J: Vaikka ton majakankin. Ihan pienistä kivistä voidaan rakentaa niin suuri rakennus.
K: Joo, mä murskaan sit sen.
J: Vaikka pilvenpiirtäjän kokoinen!
K: Joka räjähtää.
Meno piharuokinnalla on vilkastunut. Viime päivinä on käynyt muutaman punarinnan ja peipon ja yhden rautiaisen lisäksi västäräkkejä. Tänään paikalla pyöri komeita järripeippoja. Hiekkakentän läpi tepasteli kaksi meriharakkaa.
Illalla pääsin hetkeksi luontokuvaajan piilokojuun. Jos olisin luontokuvaaja, niin piilokojussa kökkiminen olisi varmaan mun hommaani. Olen aina ollut hyvä odottamaan. Alkuilta oli tyyni ja sopivan harmaa. Olo teltan sisällä oli kevyt ja läpikuultava. Kahlaajarannan äänet, laineiden liplatus, tyllien vihellykset, sorsien räpätys, kuuluivat hyvin telttaan. Oli hauska kurkkia aukoista rannan elämää, ja odottaa, siirtyykö tylli kauniinpunaisen kiven eteen, käveleekö västäräkki lätäkön ohi niin että siitä saisi heijastuskuvan tai uiko lapasorsapari lähemmäs. Tuntui hiukan siltä kuin olisi seuraamassa näytelmää, joka jatkuu, eikä pois malttaisi lähteä ollenkaan. Piilokojupukeutumisesta opin ainakin sen että ei kannata olla päällä mitään kahisevaa, eikä tupsupipoa, joka tarttui useamman kerran katon tarrakiinnikkeisiin. Ja jos olisin kojussa pitempään, niin pitäisi olla tietysti hyvät eväät. 
Sumuinen aamu kirkastui illaksi, ja ilta-aurinko oli komea. Ohessa sama satama illalla kuvattuna, joka on aamulla sumukuvassa.
Kylläpä säät vaihtelevat. Nyt oli tuulinen ja kylmä päivä. Touhusin poikien kanssa sisällä askarteluja, teimme savitöitä, piirtelimme ja luimme. Ohessa imuroimme ja veimme roskia. Iltapäivällä keinuimme hetken aikaa vesisateessa. En päässyt tänään liikkeelle kotipihaa pidemmälle. Iida tuli koulusta kuolleen hippiäisen kanssa ja vei sen hoitolaansa. Illalla kävin saunassa. Oli hauskaa jäähdytellä vesisateessa ja katsella sataman edustalla sukeltelevia haahkoja. Teimme iltapalaksi pannukakkuja ja kerroin lapsille tarinaa tanssijatyttö Ilanasta ja tämän orankikaverista. Yöllä näin unta, että Iidan tuoma hippiäinen heräsi hoitolassa henkiin. Kahden aikaan heräsin ja kävin pihalla. Majakan valokiilat näkyivät yllättävän selvästi saaren yllä majakan molemmin puolin, vaikka eivät loistakaan tänne saaren pohjoispäähän. Majakan valo pyyhki pimeää yötä, vesi liplatteli laituriin ja haahkat mourusivat etäisesti.
Ennen lasten heräämistä yritin vähän piilokuvausta ovenraosta. Olin varmaan aika liikuttava näky peiton alla piileskellessäni. Muutama västäräkki taisi tulla säälistä lähelle muiden pysytellessä viisaasti kauempana. Aamu oli huippuhieno. Kalalokit huutelivat keväisesti rantakallioilla. Sitten aloin miettiä, että niitä oli epäilyttävän paljon juuri tytön lintuhoitolan luona. Löysin lähirannastamme kuolleen koirashaahkan. Tutkimme lasten kanssa sitä huolella: vatsan tiheää höyhenpeitettä, räpyläjalkoja, kynsiä, nokan kaarta ja värejä. Vatsassa oli pieni painauma, ja ympärillä vähän höyheniä, mutta muuta selvää kuolinsyytä ei näkynyt. Haahka pääsi tytön hoitolaan jatkotutkimuksiin.
Aamu oli niin tyyni ja hieno, että päätimme saattaa tytön veneellä kouluun koko perheen voimin. Juha ja Jopsu jatkoivat souturetkeä lähisaareen, ja olivat löytäneet sieltä aarteita, kuten jäkäläkengät. Kaksivuotias ei lopulta suostunut poistumaan koulun pihalta, joten päädyimme osallistumaan koulun liikuntaan ulkojäseninä. Se olikin tosi hauskaa.
Iltapäivällä touhusimme pihapiirissä. Saimme tänään kaverin tuomana mantereelta posteja, laskuja ja kirjeitä, sekä Hesarin, jota oli hauska lukea pitkästä aikaa. Sain myös ison kangaspohjani siltä varalta, että alan virittää suurta haahkamaalaustani.
Illalla paistoin lettuja, ja iltasaduksi luin Mauri Kunnaksen kirjaa Hui kauhistus, joka sopii tällä hetkellä koko joukolle. Lasten nukahdettua lähdin kymmenen aikaan iltakävelylle. Tavoitteenani oli nähdä kevään ensimmäinen rupikonna, kun niitä kuulemma on jo näkynyt muutama. Katuvalot eivät palaneet, ja huomasin stressaavani aikalailla etten astu ensimmäisten heränneiden konnien päälle. Tuntuisi kurjalta, että pitkän talven jälkeen rupikonna virkoaa liikkeelle täynnä uutta intoa, ja heti tärähtää keltainen kumisaapas päälle. Yö oli hyvin kaunis ja lämmin. Luotsikuttereiden ja sataman valot heijastuivat tyyneen veteen, taivaalla näkyi muutamia tähtiä. Muuten oli hiljaista – paitsi lammasaitauksen luona muutamat sorsat räpättivät yössä. Kävelin kaupalle, johon majakan valokiila alkaa näkyä, räpsäisin linssistä muutaman kuvan ja palailin hitaasti talolle päin.
Tässä vaiheessa muuten tarkka bloginlukija voi ihmetellä kahta asiaa. Ensinnä sitä, miksi pienimmällä lapsella on usein kuvissa suurin tikkitakki päällään. Että eikö äiti oikein hallitse hommiaan? No, se on kyllä totta ettei aina hallitse, mutta tikkitakkiasia johtuu siitä, että 2-vuotias on isoveljeltään oppinut että vihreä on hienoin väri, ja siksi kaikissa valinnoissa vain vihreä käy.
Toinen asia mihin joku on saattanut kiinnittää huomiota, on blogin otsikko:” Taide ja retki”. Että missä tarkalleen on se taideosuus, varsinkin kun taiteilijalla on näyttely jo nurkan takana? No onneksi kevätyöt ovat valoisia!
Olin hereillä jo kuudelta. Maa oli kuurassa, ja meriharakoiden huutelu kuului sisälle asti. Hieno aamuvalo. Käpytikka tuli piipahtamaan ruokinnalle klo kahdeksan aikaan ja ärhenteli heti pienemmille. Ilmeisesti se on siis kunnossa. Västäräkkejä näkyy nyt paljon. Aamulla haistelimme mietoa savun hajua takeissamme. Keskimmäinen lapsista oli edelleen niin innoissaan tulen haravoinnista, että tuumi: voi kun eilinen päivä olisi uudestaan tänään.
Iltapäivällä etupihallamme tuulensuojassa oli melkein T-paitakeli. Tänään oli siis hyvä päivä ottaa vesikamerat esiin. Isoin esitteli opettajalle iltapäivällä lintuhoitolaa, ja pääsi retkeilemään ja ulkoiluttamaan koiraa. Keskimmäinen pääsi mönkijäajelulle ja tykkiretkelle! Ja tuomisina oli reissulta löytynyt upea merirosvoaluksen köysi. Olivat nähneet valtavan määrän käärmeitä matkalla.
Kävin iltapäivällä retkeilemässä saaressa. Aurinkoinen tyyni päivä oli houkutellut saarelaisia keväthommiin: raaputtamaan veneen pohjia, tekemään polttopuita, kunnostamaan pihaa. Kanervikossa jaloistani lähti suopöllö. Hermostuin jossain vaiheessa päivää pienimpään, joka potki palloa kivikkoon, vaikka oli puhuttu, että siellä voi olla käärmeitä. Sanoin lopulta vihaisesti että jos kyykäärme puree, niin voit vaikka kuolla! Pieni vastasi yhtä vihaisesti: Niin ja voi tulla jopa haava!
Veljeni lähti jo aamulaivalla. Harmi kun ei päässyt kokemaan tätä tyyntä aurinkopäivää. Jotkut lintuharrastajat puhisivat kyllä ettei lintuja näy, turistikeli! Ja niin kai onkin, että saari oli tänään aika vähälintuinen. 
Keskimmäinen lapsista teki veljelleni lahjaksi hienon piirustuksen Utöstä. Oma kertomuksensa kuvasta: ”Kaikki on veden alla, koska Utön saari on ennen ollut veden alla. Tykissä kasvaa vesikasveja. Keskellä oleva rakennus on kauppa. Hai on hotkaissut sukeltajan.” – siinä kai ne tärkeimmät.
Illalla kuvasimme nuorimman kanssa västäräkkejä, jotka riitelivät pihalla. Istuimme vierekkäin ja minä kuvasin oikealla, ja poika vesikameralla. Oli hauskaa odotella lintuja ja seurata niiden puuhia yhdessä. Kahdeksan aikaan yritin saada 2-vuotiasta virittäytymään yöpukuun. Poika katsoi tosi epäuskoisena minua ja totesi osoittaen ulos: kato vaikka – nythän on aamu!
Illalla isot suunnittelivat lautan tekoa, että pääsevät pois komentelevan äidin luota. Paksua laivaköyttä tarvitaan kuulemma siihen. Nyt kun vihdoin olisi ollut hieno auringonlasku, emme kukaan jaksaneet enää mennä ulos.
Olin keittämässä aamupuuroa, kun lapset sanoivat, että ikkunaan tömähti jotain. Puupenkin vieressä oli lyyhistyneenä kotikäpytikkamme. Asento näytti kurjalta, se istui pyrstönsä päällä, ja pää retkotti takakenossa. Lintu sulki ja aukoi silmiään. Ajattelin laittaa sen pahvilaatikkoon rauhoittumaan. Sitten rupesin tuumimaan, että käppärin nokka on sen verran vahva, ettei ehkä kannata mennäkään paljain käsin säheltämään. Hain hanskat, ja kun yritin sitten lähestyä sitä, lintu pomppasikin yhtäkkiä jaloilleen, ja siivilleen, ja lähti lentoon. Mikä helpotus. Laitoin sälekaihtimet takaisin olohuoneen ikkunaan, johon lintu oli osunut. Saa nähdä tuleeko enää takaisin. Tyttö kiirehti käsityötään valmiiksi ennen Eivorin lähtöä, että ehtisi antaa sen sijaisopettajalle lahjaksi, ja onnistui.
Iltapäivällä näin yhden haahkanaaraan palaavan maista veteen. Olisiko jo muninut ensimmäisen munan vai vain katsastanut pesimäpaikkaa.
Lasten lintuhoitolatoiminta laajenee ja saa jo hämmentäviä massahoidon piirteitä. Se on siirretty suuren kiven juureen rantaan päin. Myös valtava peltomyyrä on mukana hoitolassa. Olen kieltänyt koskemasta mihinkään käsin.
Pelasimme fudista ja lennätimme keltavarjoista laskuvarjomiestä kiven päältä.
Ennen viittä etsimme hetken aikaa saaren hienointa kiveä. Ei löytynyt. Söimme hyvän päivällisen ja jälkkäriksi suklaajäätelöä. 
Ilta oli kaunis. Menimme koulun pihalle kulotustalkoisiin. Haravoimme, poltimme vanhoja lehtiä ja ruohoa, ja kulotimme pihaa. Lapset olivat innoissaan. Lopuksi nuotiolla paistettiin makkaraa. Pari ristisorsaa uiskenteli koulunlahden pohjukassa kauniissa iltavalossa. Kotipihalla tarkistimme vielä että huuhkaja oli näkyvissä. Keskimmäinen sanoi vielä sängyssä: Näitkö sä, kun mä haravoin tulta. Käänsi kylkeä ja nukahti.
Olen unohtanut päivittää tietoja piharuokinnastamme. Lumi on sulanut, ja linnut vähentyneet. Vierailijajoukko on itse asiassa ollut viime päivinä aika erikoinen:
Rautiainen, västäräkki ja käpytikka. Käpytikka on hauskaa seurattavaa varsinkin nuorimmasta, joka hihkuu innosta joka kerta kun huomaa, että lintu ilmaantuu paikalle. Muutamia punarintoja käy myös silloin tällöin tarkastamassa tarjontaa.
Kauppa on lauantaisin auki klo 10-11, joten lähdimme heti aamusta kaupalle, ja veli jatkoi siitä majakkakierrokselle klo 10.30. Sen jälkeen isommat lapset esittelivät saarta. Esittely kuulemma loppui kuin seinään minereettitalon kulmalle. Kalliorinteessä oli sopivasti lunta, ja rinne toimi hyvänä peppumäkenä.
Päivä oli tuulinen. Sääaseman lukema näytti 13,6 ms. Eteläkärjessä näkyi vaahtopäitä. Mielestäni aallot olivat nyt suurimmat täällä olo aikanamme. Ajattelin, että meren vapautuminen jäästä mahdollistaa aaltojen kasvun. Toisaalta eteläpuoli on kyllä ollut auki jo pitkään.
Lähdin keskimmäisen pojan kanssa iltapäivällä aaltoretkelle. Yritin kuvata vähän haahkoja ja kalalokkeja aallokossa. Tuulella on luontoa järjestävä vaikutus. Yhtäkkiä kaikki lokit ovat nokat samaan suuntaan, vastatuuleen. Katselimme jonkin aikaa haahkoja ja pohdiskelimme että onkohan niistä hauskaa keikkua aallokossa ylös alas, vai harmittaako jotakuta, kun ei pääse kunnon soidinvireeseen, ja aina välillä pärskähtää vettä pään yli. Muutama kalalokki kaarteli rantakallioihin murtuvien aaltojen yläpuolella varsin matalalla, niin että niitä pääsi katselemaan ylhäältäpäin. En pystynyt keskittymään lintujen kuvaamiseen, vaikka olin taas Juhan kameran kanssa liikkeellä. Tuuli oli varsin kova, ja eteläkärjessä pitää varoa ettei mene liian reunalle aaltoja ihailemaan, koska vedestä ylös kömpiminen ei taitaisi oikein helpolla onnistua.
Poika oli pettynyt kun emme menneet sisään bunkkereihin, mutta ne ovat vielä täynnä lunta. Löysimme muutaman kiinnostavan sotilaspuvun palan ja muoviputken pätkän, joka tosin hävisi paluumatkalla. Näimme matkalla myös yhden kohmeisen mustan käärmeen.
Iltapäivällä alkoi tihkusade. Veli pääsi lukemaan Tinttejä isommille. Nukkumaan mennessä satoi vettä.
Päivän sää oli hämmästyttävän vaihteleva. Aamukahvin aikaan katselin satamalahtea, jonka vesi oli tumma, ja jääreuna vastarannalla hohti valkoisena. Taivas oli pilvessä. Kun lähdimme aamupäiväretkelle, saaren ylle oli tullut sakea kylmä sumu. Ihan kuin asuisi pilven sisällä. Iltapäivällä selkeni jälleen ja ilta-aurinko oli kaunis.
Kaikki arkihommat sujuivat paremmin kuin edellispäivänä. Keskimmäinen leikki itsekseen keskittyneesti: Mä leikin semmosta, että tää on poika, tää on jo koulussa. Tän isä ja äiti on kuollu. Tää pelastaa koko maailman ja tällä on tumma tukka.
Pääsin iltapäivällä kuvaamaan haahkoja Juhan kameralla. Vaihdoin päälle Juhan takinkin, kun oma oranssi takkini on aika huomiota herättävä – varmaan haahkojenkin silmiin. Seuraava ostokseni on kyllä kunnon maastotakki. Pääsin melko lähelle haahkoja, ja kun olin hetken aikaa piileskellyt kallionkolossa, ne uskaltautuivat lähemmäs. Oli hauska seurata, miten ne sukeltelivat, ärhentelivät toisilleen, levittivät siipiään. Eräs koiras jäi pyörimään yksikseen pinnalle ja sukimaan höyheniään, kun muu joukko sukelsi. Meri oli hienon sinisenharmaa, ja sää sopivan pilvinen. En kuvaushetkellä tajunnut ollenkaan että värit olivat niin kauniit.
Illalla yhdeltätoista lähdin Eivorille veljeäni vastaan. Alus oli jonkin verran myöhässä. Yö tuntui kylmältä, kun olin noussut iltasatusängystä lämpimän peiton alta, vaikka olin laittanut kaksi villapaitaa päällekkäin. Tähtitaivas oli hieno. Kuunsirppi köllötti melkein selällään kapeana suikaleena. Merellä ja lähiluodoilla vilkkui valkoisia, punaisia ja vihreitä valoja, ja horisontti hohti vaaleampana mustan meren yllä. Keskeltä pimeää merta kuului edelleen haahkojen sitkeä pulina. Jotenkin se nauratti. Nukkukaa tekin nyt välillä.
