KATOAVAT AARTEET
Maalauksia luonnon monimuotoisuudesta
Minna Pyykkö
3.-15.12.2019
Näyttelyssäni on esillä kokemuksia retkiltäni Suomen luonnossa. Olen ihastellut allien surumielistä
kauneutta, ja seurannut kiinnostuneena rupikonnien ikiaikaista olemusta ja verkkaista liikkumista.
Metsässä vastaan tulleet pöllöjen poikaset ovat tuoneet mieleen kansantarinat menninkäisistä ja
metsän pienistä ukoista. Syksyllä olen ihaillut pienten lintujen rohkeutta, niiden lähtiessä illan
hämärtyessä ylittämään avaraa merta. Talvisessa pakkassäässä helisevä pyrstötiaisparvi on tehnyt
vaikutuksen eloisuudellaan ja kauneudellaan.
Vähitellen vuosien myötä olen huomannut, miten luonto ympärillämme vaivihkaa muuttuu. Olen
alkanut ajatella, että maalaan luontokokemuksia myös talteen, muistoksi tulevaisuuteen, jolloin tätä
kaikkea ei ehkä tällaisena ole. Näyttelyn nimi tulee tästä ajatuksesta. Moni näyttelyssä esillä oleva laji
on uhanalainen. Niiden elinalueet ovat pienentyneet ja määrä vähentynyt. Näyttely ei kuitenkaan ole
vain uhanalaisten lajien esittelyä. Olen tallentanut itselleni merkityksellisiä hienoja ohikiitäviä hetkiä,
jotka haluan muistaa jälkikäteen ja joiden toivon välittyvän taulujen kuvina myös muille.
Olen toiminut pitkään luontotoimittajana. Suomen luonnon monimuotoisuuden ihmeellisyys on ollut
eräs tärkeimmistä asioista, joita olen pyrkinyt tuomaan ohjelmissani esille. Kaikkien näiden vuosien
jälkeen se ihmetyttää edelleen.