Näin kaupungissa toissa talvena eräänä pakkasyönä tunturipöllön
pylvään päässä, ja kuva jäi mieleeni. Tutut kaupungin rakennelmat tuntuivat muuttuvan toisiksi: tuulitunneleiksi, kallioseinämiksi ja asfalttisaarekkeiksi.
Rakennelmien väliset tilat korostuivat, ja murtumat järjestelmissä. Kaupungin luonto alkoi tuntua elävältä sisukselta, joka tunkee esiin lattianraoista
hämärässä ja särkee kiviseiniä ja asfalttia. Kaikki ei ole hallinnassa. Keväällä se kihisee ja huutaa.
Monissa töissäni on jotain elävää ja hetkellistä. Luonto kuvaa minulle ajan kulumista, ja samaan hetkeen liittyy kerroksina monia erilaisia aikoja. Olen myös hakenut maalauksiini muistikuvia tutkimusmatkoiltani.
Etupäässä ne liittyvät perhemuistoihin Enäjärven rannalta, jossa ensimmäiset sammakkohavainnot sähköistivät koko tunnelman. Viime aikoina olen yrittänyt
maalata kalliolammikoiden avaruutta.
