2.10.- 20.10.2002
Olen maalannut viime vuosien aikana kaupunkiluontoa. Kiinnostuin teemasta pari vuotta sitten, kun näin kylmänä talviyönä tunturipöllön valopylvään päässä. Kuva jäi mieleeni.
Aloin katsella kaupunkia uusin silmin. Tutut rakennelmat muuttuivat toisiksi: tuulitunneleiksi, kallioseinämiksi ja asfalttiviidakoiksi. Rakennelmien väliset tilat ja järjestelmien murtumat korostuivat. Katujen seinämät hahmottuivat toisinaan holvistoina, jotka muistuttivat vanhan metsän hämyistä tunnelmaa.
Kaupungin luonto alkoi tuntua elävältä sisukselta, joka tunkee esiin lattianraoista, särkee kiviseinät ja katujen asfaltin. Se on samanaikaisesti vahva ja hauras. Jyhkeiden rakennelmien raoissa on paikkoja kekseliäille ja joustaville.
Kaupunkien kiviseinissä äänet kaikuvat hyvin. Pöllömaalaukseni koen hiljaisiksi, mutta lokkien myötä kuviin on tullut ääniä. Keväällä ja kesäöinä ne kaikuvat asfalttipihoilla ja helisyttävät ikkunoita.
Monissa töissäni on jotain hetkellistä ja elävää. Teoksissani luonto kuvaa myös ajan kulumista, ja samaan hetkeen liittyy kerroksina monia erilaisia aikoja. Eläimet toimivat portteina, joiden kautta voi nähdä kaupunkikulissien läpi ajan ja vuodenaikojen vaihtelun.
