Olen hakenut maalauksiini muistikuvia tutkimusmatkoiltani. Mitä näimme, kun isän kanssa etsimme kivien alta kivennuoliaisia ja sukelsimme Enäjärven pohjaan? Entä miltä näyttävät keski- ikäisen mielen seikkailut? Muistan kesäisen purjehdusretken monena eri muunnelmana. Välillä näen lämpimän kesäpäivän, välillä murtumat järjestelmissä.
Perhemuistoihin on vähitellen tullut mukaan yhä kiinteämmin luontoteema. Maalauksissa risteilee mielestäni päällekkäin erilaisia aikoja- solujen, yksilön ja evoluution aika. Olen maalannut eläimiä ja eläinten osia, erityisesti kaloja ja sammakoita. Sammakko tuntuu olevan samaan aikaan tuttu ja outo eläin. Sen geneettisessä määrätietoisuudessa pelkistyy esille elämää ylläpitäviä voimia.
Toisaalta olen yrittänyt maalata luonnon outoutta ja vihaisia eläimiä. Sulautuminen tällaisen maiseman osaksi ei onnistu kuin ohikiitävinä hetkinä.
Monissa maalauksissani on keltaista. Keltainen väri tuntuu olevan avain taaksepäin katsomiseen. Kysymykseksi muotoutuu: mikä on se keltainen, joka tuo mieleen aurinkoisen päivän 20 vuotta sitten? Olen tavoitellut tätä maalaamalla keltaisia töitä sekoittaen mehiläisvahaa kankaan päälle.
