P√ĖLL√ĖJ√Ą JA P√ĖLL√Ė-√ĖIT√Ą

Näyttely Akvart- galleriassa 2.12.-19.12.2014

(akvarelli/guassi paperille)

Olen maalannut pöllöjä jo pitkään. Minua kiehtoo niissä varmaan sama kuin muitakin ihmisiä. Pöllöt liikkuvat lähinnä öisin. Niiden lento on äänetöntä. Ne voivat kääntää päätään hassusti ympäri ja kuulevat myyrät jopa hangen alta. Pöllöissä on samaan aikaan jotain juhlavaa, totista ja hassua. Pöllönpoikaset ovat hellyttäviä, vaikka voivat näyttää myös menninkäisiltä, peikoilta tai jopa vanhoilta äreiltä ukoilta.

Olen kuunnellut huuhkajia ja lehtopöllöjä kevättalvisina pakkasöinä. Olen ollut mukana lehtopöllöjen ja viirupöllöjen poikasten rengastuksissa, ja seurannut kaupungissa sarvipöllöpoikueiden varttumista. Olen nähnyt lapinpöllön poikasen tiukan tuijotuksen ja emon valvovan katseen. Itämeren lintusaarilla olen seurannut väsyneitä sarvi-, suo- ja helmipöllöjä huilimassa muuttomatkallaan. Vuosia sitten näin Helsingissä tunturipöllön katulampun päällä. Se hohti valkoisena sinisessä yössä. Eräänä sumuisena lokakuun yönä Sörvessä Saarenmaan eteläkärjessä pöllöt kieppuivat majakan valokeilassa kuin maailmanlopun karusellissa.

Tänä syksynä sain television Ulos luontoon- ohjelman kuvauksissa pitää kädessäni viirupöllöä, lapinpöllöä ja huuhkajaa. Pääsin jännittämään mitä röntgenkuva paljastaa lapinpöllön vahingoittuneesta siivestä. Mietin mitä se ajatteli, pelottiko sitä kädessäni. Huuhkajan oranssi silmä hehkui kuin aurinko läheltä katsottuna. Ihmettelin linnun voimaa kun se kohosi käsistäni lentoon.

Olen pöllöjen kautta sukeltanut yöhön. Voiko akvarelleilla maalata pimeää? Saanko maalauksiin jälkiä kylmistä pöllöretkiöistä, pakkasista ja sinisenä hohtavista hangista, tähtitaivaista, valoisista lämpimistä kesäöistä tai sateisesta syksyn hämärästä? Mitä tallentuu niistä öistä, jolloin mitään ei näy ja pimeä on kuin musta huppu kaiken päällä? Tai öistä, jolloin olen liikkunut hämärässä yrittäen sulautua pöllöksi ja nähdä yhä pimenevässä yössä? Pöllöt ovat olleet porttina öisiin unikuviin ja niihin öihin, jolloin uni ei tule.